SDP vaatinut pitkään lisäbudjettia

Ajankohtaista 10:35

SDP on jo pitkään vaatinut vaikean taloustilanteen ja lisääntyvän työttömyyden takia lisäbudjettia talouden elvyttämiseksi ja työttömyyden lisääntymisen torjumiseksi.

Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Kari Rajamäki sanoo, että sosialidemokraatit vaativat lisäbudjettia viimeksi viikko sitten valtiovarainvaliokunnan mietinnön vastalauseessaan ”Eduskunta edellyttää, että hallitus muuttaa talouspoliittista linjaansa voimakkaammin talouskasvua tukeviin elvytystoimiin. Hallituksen on annettava välittömästi eduskunnalle työllisyyttä ja yritystoimintaa edistävä lisäbudjetti.”

– On kiitettävää, että puhemies Niinistö kiinnittää huomiota nyt heikkoon taloustilanteeseen ja vaatii toimia hallitukselta. Hänen vaatimuksensa hallitukselle taloustilanteen selvittämisestä ja tuki lisäbudjetille olisi ollut tervetullut jo viikko sitten, kun hallituspuolueet äänestivät kumoon SDP:n talouden ja työllistämisen parannusehdotukset, Rajamäki toteaa.