SDP siirtää viikonlopun Järjestöpäivät ja puoluevaltuuston myöhempään ajankohtaan

12.3.2020

SDP on tänään päättänyt siirtää puolueen Järjestöpäivät hallituksen suositusten perusteella myöhempään ajankohtaan. Hetki sitten julkaistun suosituksen mukaisesti suurien yleisötapahtumien järjestämistä ja niihin osallistumista olisi syytä välttää. SDP:n Järjestöpäivät olisi järjestetty tulevana viikonloppuna Vantaalla.

Järjestöpäivät siirretään myöhempään ajankohtaan, jossa ei ole nykyisen kaltaista terveydellistä riskiä. SDP haluaa omalla toiminnallaan kaikin tavoin estää korona-viruksen leviämistä. Seuraamme myös jatkossa viranomaisten ohjeita ja tiedotusta tarkasti ja nojaamme kaikessa päätöksenteossa terveysviranomaisten suosituksiin.

SDP:n puoluevaltuuston fyysinen kokous siirretään myös myöhempään ajankohtaan ja tutkitaan mahdollisuuksia käsitellä tarvittavat asiat sähköisesti.

SDP peruuttaa myös kaikki pienemmät yleisötilaisuudet pääsiäisen yli ja järjestää vain välttämättömät sääntömääräiset kokoukset.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa