Talousvaliokunnan sd-jäsenet Lauri Ihalainen, Johanna Ojala-Niemelä ja Ville Skinnari jättivät eriävän mielipiteen talousvaliokunnan lausuntoon julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019—2022. Vaikka suhdannetilanne on kohentunut, pidemmän aikavälin kasvunäkymät ovat epävarmat. Heikoilla kasvuluvuilla ei yksin saada aikaan työllisyyden ripeämpää kohentumista ja julkisen talouden vankistumista. Pidemmän aikavälin työllisyyden tukemiseen tarvitaan osaamis-, innovaatio- ja vientivetoisen kasvun tukemista sekä rakenteellisia uudistuksia.
Mielipiteessään he totesivat, että julkisen talouden suunnitelmassa olisi pitänyt olla rohkeampia avauksia ja panostuksia tulevaisuuden kannalta tärkeille aloille. Palvelut ja matkailu sekä kierto- ja jakamistalous olisi pitänyt nostaa kärkihankkeiksi. Kierto- ja jakamistaloudesta tulisi rakentaa yksi uusi talouden sekä energia- ja ilmastopolitiikan kivijalka. Sen kasvupotentiaali globaalisti on moninkertainen biotalouteen verrattuna.
Viennin hartioita tulee leventää niin teollisuuden toimialoilla kuin laajemminkin palveluviennin ja luovien liiketoimintamallien kautta. Viennin vahvistamiseksi olisi selvitettävä uuden julkisen ja yksityisen sektorin yhteisen erityistehtävä-yhtiön tai muun yhteisön perustamista. Tämän yhtiön keskeinen tehtävä olisi toimia veturina ja tehdä sopimus kokonaistoimituksesta sekä näin tukea pienten ja keskisuurten kasvuhakuisten yritysten vientitoimintaa kansainvälisillä markkinoilla.
Suomessa tarvitaan vahvaa ja alueellisesti laajaa elinkeinoelämän kasvua ja työllisyyttä, jotta talouden lyhyen ja pitkän aikavälin haasteet kyetään kestävällä tavalla ratkaisemaan. Suomen talouskasvu perustuu jatkossakin ennen kaikkea osaamiseen, korkeasti koulutettuun työvoimaan ja korkeaan jalostusasteeseen. Tutkimuksella, osaamisen kehittämisellä ja innovaatioilla on keskeinen merkitys elinkeinorakenteen uudistumisessa. Tässä suhteessa julkisen talouden suunnitelmassa hallituksen olisi pitänyt tehdä rohkeampia ratkaisuja.
Pk-sektori vastaa yhä enenevässä määrin innovaatioista ja uusien työpaikkojen luomisesta Suomeen. Yhteiskunnan tulee tarjota pk-sektorin yrityksille tasapuoliset kilpailuolosuhteet sekä vakaa ja ennus-tettava kotimainen liiketoimintaympäristö, josta ponnistaa globaaleille markkinoille.
Kansallisen elinkeino- ja teollisuuspoliittisen strategian pitää perustua ennustettavaan, kasvua tukevaan ja vakaaseen talouspolitiikkaan. Vaikeuksien keskellä on pidettävä kiinni vahvuuksistamme, ja työllisyyden sekä hyvinvoinnin eteen on toimittava yhteistyössä politiikan ja talouden toimijoiden kesken.
Hallitusohjelmassa on asetettu viiden prosentin tavoite innovatiivisten hankintojen osuudesta kaikista julkisista hankinnoista. Tavoite on hyvä, mutta tulevaisuudessa prosenttiosuuden tulee olla suurempi ja valtion pitää myös tukea esimerkiksi hankintayksikköjä tavoitteen saavuttamisessa. Innovatiivisilla hankinnoilla meillä on mahdollisuus luoda esimerkiksi parempia sosiaali- ja terveyspalveluita sekä terveellisimpiä tiloja.
Suomalainen liikennepolitiikka on ollut liian lyhytnäköistä. Suunnitelmia tehdään vain neljän vuoden hallituskausiksi, kun esimerkiksi muissa Pohjoismaissa hankkeet katsotaan ainakin seuraavan 12 vuoden ajanjaksolle. Tavoitteena pitää olla pidemmän aikavälin suunnittelu ja Suomen tavoitteiden rohkea esiintuonti.
Suomen tulee rakentaa logistinen ja infrapoliittinen visio, joka lähtee Suomen uudesta asemoitumisesta maanosien solmupisteenä, kasvupolitiikasta ja työmarkkinoiden toimivuudesta sekä kotimaamme aluekehityksestä. Arktisen alueen mahdollisuuksia pitäisi edistää huomattavasti voimakkaammin.
Hankkeiden toteuttamiseksi tulee ottaa käyttöön perinteisen budjettirahoituksen lisäksi myös hanke-yhtiö ja rahoitusyhtiömalli.
Talouden kasvu ja työllisyyden vähittäinen kohentuminen ovat jakautuneet varsin epätasaisesti maakuntien kesken, ja vaarana on, että eri alueiden väliset erot työllisyydessä tulevat jyrkkenemään entisestään. Aluepolitiikan keskeisenä lähtökohtana pitää olla negatiivisen rakennemuutoksen kääntäminen positiiviseksi mahdollisuudeksi. Tarvitaan positiivista alueellista ja ammatillista liikkuvuutta sekä perheiden elämäntilanteiden parempaa huomioimista.