Ryhmäpuheenvuoro: kansanedustaja Kim Berg Selonteko kotoutumisen edistämisen uudistamistarpeista

15.9.2021

Vaasalainen SDP:n kansanedustaja Kim Berg piti Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta lähetekeskusteli valtionneuvoston selonteon kotouttamisen edistämisen uudistamistarpeista. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

Arvoisa puhemies!

Kun tammikuussa 2019 maahanmuuttajien kotoutuminen oli edellisen kerran päätösasiana tässä salissa, päätyivät kansanedustajat yksimieliseen kymmenen kohdan kannanottoon. Tahtotila oli tehostaa ja nopeuttaa kotoutumista sekä lisätä sen vaikuttavuutta.

Tarkastusvaliokunnan mietintöä edelsi kolmen vuoden perinpohjainen selvitys- ja valmistelutyö; kaksi tilattua tutkimusta sekä viidenkymmenen asiantuntijatahon kuulemiset. Nyt selonteko antaa käytännön vastauksia eduskunnan yksimielisiin kannanottoihin. Ja hetkellä, jossa teot eivät voisi olla tarkemmin ajoitettuja kuin nyt; Afganistanin ja Euroopan lähialueiden kärjistyneiden konfliktien seurauksena.

Arvoisa puhemies, Ärade talman

Toimiva kotouttaminen on hallitun maahanmuuttopolitiikan kulmakivi. On pidettävä huolta siitä, ettei kahden kerroksen väkeä pääse syntymään hallitsemattoman maahanmuuton ja tehottoman kotouttamisen varjolla.

Utgångspunkten i denna reform är att integrationen effektiviseras på ett sätt som gör det möjligt att beakta invandrarnas olika behov och utveckla kompetensen så att den motsvarar de kunskaper och färdigheter som behövs i samhället.
/
Esitettyjen uudistusten lähtökohtana on kotoutumisen tehostaminen tavalla, joka mahdollistaa maahanmuuttajien erilaisten tarpeiden huomioimisen sekä osaamisen kehittämisen vastaamaan yhteiskunnassa tarvittavia tietoja ja taitoja.

Esitys tunnistaa, että maahanmuuttajat ovat erilaisia. Heillä on erilaiset valmiudet ja lähtötilanteet tullessaan Suomeen. On koottava moniammatillisia ja laaja-alaisia palveluita yhteen niin, että ne vastaavat yksilöllisiin tarpeisiin. Avainasemassa on kotoutumissuunnitelma, joka tekee kotoutumisesta nykyistä sujuvampaa. Näin selkeytetään ja aikaistetaan kotoutumisen kannalta tärkeän alkuvaiheen palvelukokonaisuutta.

Viranomaisilla on lainsäädännöllinen vastuu kotoutumispalveluiden järjestämisestä, jota järjestöjen toiminta täydentää. Järjestöt ovat tärkeitä, koska ne pystyvät tarjoamaan palveluita monikielisesti, matalalla kynnyksellä ja luomaan kontakteja paikallisiin yhteisöihin.

Arvoisa puhemies! Ärade talman

VATT:n selvitykset osoittavat, että onnistunut kotouttamispolitiikka kohentaa sekä maahanmuuttajien että suomalaisten taloudellista hyvinvointia. Kotouttamissuunnitelmat nostivat maahanmuuttajien tuloja lähes puolella 10 vuodessa ja vähensivät reilusti heidän saamiaan tulonsiirtoja. Tämä on yksi niistä tilastoista, jotka osoittavat kotoutumispolitiikan tärkeyden.

Täytyy muistaa, että kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi: yksilöille suunnattujen palveluiden rinnalla on välttämätöntä vahvistaa myös yhteiskunnan vastaanottavuutta. Siksi hallitus valmistelee rasismin vastaista ja hyvien väestösuhteiden toimintaohjelmaa, johon on kerätty hallituksen toimenpiteet rasismin ja syrjinnän torjumiseksi sekä hyvien väestösuhteiden edistämiseksi.

Samtidigt måste man konstatera att integrationen ur såväl samhällets som individens synvinkel inte bara bör betraktas som en rättighet, utan också som en skyldighet.
/
Samalla on todettava, että sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta kotouttamista ei pidä pitää vain oikeutena, vaan myös velvollisuutena. Maahanmuuttajan omalla aktiivisuudella on kotoutumiselle suuri merkitys; hänellä on myös velvollisuus noudattaa kotoutumissuunnitelmaansa. Jos sovittuja velvollisuuksia ei noudateta, voidaan oikeutta työttömyysetuuteen rajoittaa tai toimeentulotukea on voitava alentaa.

Arvoisa puhemies!

Työvoimatutkimuksen mukaan ulkomaalaistaustaisten naisten työllisyys jää lähes 20 prosenttiyksikköä suomalaistaustaisten työllisyydestä. Monilla naisilla on korkea-asteen tutkinto, mutta he eivät työllisty. Toisaalta vähän koulutettujen osuus on selvästi suurempi kuin suomalaistaustaisten naisten keskuudessa. Maahanmuuttajanaiset ovat kotoutumisen edistämisen keskeinen kohderyhmä. Tavoitteena on, että työvoiman ulkopuolella olevat maahanmuuttajat, myös kotona lapsiaan hoitavat naiset, tavoitettaisiin paremmin ja heille olisi tarjolla elämäntilanteeseen sopivaa kielikoulutuksen ja lastenhoidon yhdistävää koulutusta.

Arvoisa puhemies!

Kotoutumisen onnistuminen on yhteiskunnallemme erittäin tärkeää. Siihen tarvitaan riittävä rahoitus, tehokkaat toimenpiteet ja riittävän pitkä seuranta sekä valmius, saatujen kokemusten sekä tutkimushavaintojen valossa, kehittää toimintaa yli hallitus- ja eduskuntakausien. Kiitos pääministeri Sanna Marinin hallitukselle ja työministeri Tuula Haataiselle kunnianhimoisesta otteesta parantaa kotoutumisen edellytyksiä Suomessa.

Jaa sosiaalisessa mediassa