Rinne: Veronkierto on röyhkeää vapaamatkustajuutta

Ajankohtaista 14:17

Antti Rinne

Verojen välttely ja veronkierto on itsekkyyttä, jonka maksajina ovat tavalliset ihmiset.

Veronkierto on röyhkeää vapaamatkustajuutta, jota Suomessa ja Euroopassa ei pidä hyväksyä lainkaan. Kansalaisjärjestöjen ja tutkivan journalismin ansiokkaan ja tärkeän työn lisäksi kaivataan poliittista tahtoa ja määrätietoista lainsäädäntötyötä, jotta tällainen toiminta saadaan kitkettyä juurinen irti.

”Veronkierto on röyhkeää vapaamatkustajuutta, jota Suomessa ja Euroopassa ei pidä hyväksyä lainkaan.”

Hyvinvointivaltiossa veroja kerätään yhteisten palvelujen rahoittamista varten. Verojen välttely on käsittämätöntä, kun yhteiskunta tarjoaa kaikille maksuttoman koulutuksen, julkisen terveydenhuollon sekä monia muita palveluja. On kestämätöntä, että Suomessa on vapaamatkustajia, jotka eivät halua osallistua yhteisten palvelujen kustantamiseen, vaikka käyttävät niitä. Tällainen toiminta nakertaa hyvinvointivaltiota ja estää sitä pyörimästä täydellä teholla.

Viime hallituskaudella harmaan talouden kitkeminen oli hallituksen kärkihankkeita ja samaa työtä on jatkettava. Rikkaruohotkaan eivät katoa sillä, että jätetään kukkalapio maahan lojumaan. Siksi viime kauden ansiokasta työtä pitää jatkaa ja veroparatiisien vastaisen työn pitäisi olla myös Sipilän hallituksen kärkihankkeena. Tässäkin asiassa Sipilän hallituksen pitää parantaa otettaan huomattavasti.

SDP:llä on valmis 23 kohdan harmaan talouden vastainen ohjelma ja annamme sen ohjelman mielellään Sipilän, Soinin ja Stubbin käyttöön. Veronkierron ja veroparatiisien vastaisen työn pitäisi olla jokaisen puolueen yhteinen asia. Tässä työssä on kyse yhteisestä edusta ja SDP toimii siinä eturintamassa.

Antti Rinne
SDP:n puheenjohtaja