Rajamäki huolissaan sydänlasten kuntoutuksesta

Ajankohtaista 19:00

Kansanedustaja Kari Rajamäen mukaan Kela on tiukentanut sydänvikaisten lasten ja nuorten perhekurssien standardia. Hänen mielestään suurena huolena on, ettei tulevaisuudessa ole enää Kelan rahoittamaa sydänvikaisten lasten, nuorten ja aikuisten kuntoutusta.

– On käsittämätöntä ettei nykyisen järjestäjän 30 vuoden kokemus kuntoutuksen ainoana järjestäjänä ole painanut Kelan uutta standardia luotaessa, Rajamäki toteaa. Näköpiirissä ei ole myöskään palveluntuottajaa, joka voisi standardin mukaista kuntoutusta järjestää. Vaarana on, ettei nykymuotoista kuntoutusta enää tulevaisuudessa järjestetä.

– Uuden standardin ongelmakohtia on mm. esivalinnan poistuminen. Järjestäjä saa Kelalta tiedon kurssille osallistuvista henkilöistä korkeintaan kahta kuukautta ennen kurssin alkua. Tämä on käytännössä aivan liian lyhyt aika ammattitaitoisen henkilökunnan hankkimiseksi kursseille. Rajamäki korostaa, että käytännössä pienten potilasjärjestöjen kuten Sydänlapset ja aikuiset ry:n on mahdotonta täyttää näitä vaatimuksia.

Kansanedustaja Kari Rajamäki on jättänyt hallitukselle asiasta kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy miten hallitus varmistaa yhteistyössä Kelan kanssa, että sydänvikaisten lasten, nuorten ja aikuisten kuntoutus turvataan jatkossa.