Puoluevaltuuston puheenjohtaja Tarja Filatovin puhe puoluevaltuustossa

Ajankohtaista 14:47

Arvoisat puoluevaltuutetut,

Nietzsche on sanonut, että hulluksi ei tee epäilys vaan varmuus. Lause kolahti mieleeni, kun mietin Trumpia, Brexitiä ja Jytkyä.

Näitä kaikkia vaalivoittajia yhdisti varmuus – hulluuteen asti yltävä varmuus, siitä että monimutkaisiin ongelmiin on yksinkertaisia ratkaisuja.

Ei ole.

 

Toiseksi näitä kaikkia vaalivoittoja yhdistää myös häikäilemätön tapa käydä vaaleja. Toisten mustamaalaaminen, rasismilla ratsastaminen, puolitotuudet. Jopa suoranaiset valheet.

Kolmanneksi uskon, että näitä voittajakolmikkoja äänestäneiden taustalla on paljon yksinäisyyttä, huolta omasta elämästä ja selviytymisestä. Tunnetta siitä, että eliitti ei ymmärrä, että mikään ei muutu ja kukaan ei välitä.

Kansa ei kuitenkaan koskaan ole väärässä. Se voi äänestää väärien tietojen varassa, mutta se ei äänestä väärin. Demokratiassa jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa.

Meidän sosialidemokraattien tehtävä on etsiä vaikeisiin ongelmiin ratkaisuja. Ei tarjota helppoja huulia tai sloganeita.

Lyhyt näppärä puheenvuoro toimii eduskunnan kyselytunnilla tai debatissa, tv:n 30 sekunnin otoksessa, mutta se ei riitä. Meidän on päästävä pikkunäppäriä ratkaisuja syvemmälle.

Viestinnän tarpeet vaativat tiivistämään, ihmisten tarpeet syvemmälle menemistä.

Samaan aikaan meidän on opeteltava sanomaan vaikeita asioita selkeämmin, ymmärrettävämmin ja osattava kertoa, miten asiat vaikuttavat ihmisten arkeen.

Jytkyt, brexit ja Trump kohtaavat karun katuarjen, jossa jako heihin ja meihin ei auta, jossa erilaisuuden poissulkeminen ei poista erilaisuutta. Jossa sloganit eivät ratkaise vaikeita asioita.

Thomas Piketty, meille monille tuttu taloustieteilijä, joka kritisoi varallisuuden kasautumista ja eriarvoistumisen kasvua, kuvaa Trumpin voittoa Gardianin kolumnissaan osuvasti.

Köyhät ja nuoret jättivät äänestämättä.

Yksi syy on, että Clintonin katsottiin olevan liian lähellä Wall Streetin rahaeliittiä.

Hänen mukaan vaalin paradoksi on se, että eriarvoisuus tulee kasvamaan.

Hän sanoo, että trumpismi voittaa, ellemme ajattele globalisaatiota uusiksi.

Meidän sosialidemokraattien on löydettävä vastauksia globalisaation haasteisiin, rakennettava inhimillistä kilpailukykyä.

Löydettävä toimivia vaihtoehtoja köyhyyden vähentämiseen, eriarvoistumisen ehkäisyyn, työllisyyden vahvistamiseen ja uuden muuttuvan työn reiluksi tekemiseen.

Ihmisten toimeentulon ansaintalogiikka muuttuu. Työn verotukseen perustuva veronkerääminen ei ole kestävää.

Meidän on löydettävä yhteistä hyvää turvaavia veronkeruumuotoja globaalissa digitalisoituvassa ja robotisoituvassa työelämässä.

Työaikaan perustuva palkkausjärjestelmä ei yksin toimi. Tarvitsemme vastauksia jakamistalouteen, erilaisiin työn tekemisen muotoihin, übereihin ja airbnb:hin.

Ja ennen muuta tarvitsemme reilumpaa työelämää, joka turvaa sukupuolten tasa-arvon ja etnisen tasa-arvon. Ja tietenkin ihmisten toimeentulon.

Hallituksen vastaus näihin ongelmiin on hyväosaisten suosiminen. Heidän lamalaskunsa muodostuu veronkevennyksistä ja vapaaehtoisesta osallistumisesta budjetin tasapainottamiseen.

Alle tuhannen euron ansioilla elävän osuus on laskeva ostovoima ja työttömäksi joutuvan ihmisen työttömyysturvan leikkaaminen kolme kertaa eri mallilla saman syksyn aikana.

Kärjistäen voisi sanoa, että hallitus uskoo pakkoyhtiöihin ja leikkauksiin, ja sosialidemokraatit yhteiseen vastuuseen ja kasvun ja työllisyyden tukemiseen.

Työllisyyden ennustetaan hieman paranevan ja tämän uutisen sosialidemokraatit ottavat ilolla vastaa. Kilpailukykysopimuksen katkeraa kalkkia ei juotu turhaan. Se vahvistaa auttaa työpaikkojen syntymistä.

 

Mutta, hyvät toverit.

Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä ei ole koskaan ollut Suomessa niin suuri kuin nyt, yli 35 prosenttia, ja se jatkaa ennusteen mukaan kasvuaan tulevina vuosina. Ennusteen mukaan pitkäaikaistyöttömiä on tänä vuonna 125 000, eli 16 000 enemmän kuin viime vuonna.”

Tämä ei ole opposition propagandaa, vaan suoraan ministeriön tiedotteesta.

Erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden helpottamiseen tarvitaan lisätoimia.

Mitä tekee hallitus? Puolittaa työvoimapoliittiseen koulutukseen pääsevien ihmisten määrän.

Vähentää vaikeimmassa asemassa olevien työttömien työllistämistoimia kolmannekseen.

Ensi vuonna järjestöt ja säätiöt, jotka työllistävät ja samalla tuottavat sotaveteraanien kotipalvelua, vanhusten kotiapua, nuorten harrastustoimintaa ja montaa muuta yhteiskunnallista hyvää, saavat työllistää enää 3 000 henkeä. Työllistämiselle on asetettu katto. Se siitä oikeudesta käyttää työttömyysturvaa aktiivisesti.

Lamassa on aina kolme aaltoa. Ensin sakkaa talous, sitten vähenevät työpaikat, ja kun nämä kaksi kääntyvät jo nousuun, niin jäljelle jää sosiaalisen laman pitkä varjo. Tämän varjon vaikutuksia hallitus ei ymmärrä.

Työnvälityksen pakkoyhtiöittäminen maakuntaitsehallinnon sisään. Minusta markkinat saavat hoitaa isomman osan työnvälityksestä.

Mutta en ymmärrä miten tilaaja tuottajamalli ja pakkoyhtiöittäminen auttaisi vaikeimmassa asemassa olevien työllistämistä, sitä joka on se suurin haaste.

Itse asiassa kunnat ovat luopuneet tilaaja-tuottajamallista sen kaksinkertaisten byrokratiakulujen vuoksi.

Itse mietin, miksi valtion rahalla pitäisi alkaa ostamaan sitä, minkä markkinat hoitavat nyt ilman verorahoja.

Miten yhtiöt hoitavat sen viranomaistoiminnan, jota ne eivät voi perustuslain mukaan hoitaa kolmen kuukauden haastatteluissakaan.

Kun hallitus päätti, että työttömät haastatellaan kolmen kuukauden välein, ilahduin. Ajattelin, että nyt panostetaan palveluun. Katin kontit.

Hallitus halusi suunnata 17 miljoonaa vuokrafirmoille.

Kunnat tarjoutuivat hoitamaan haastattelut ilman lisärahoitusta. Ei kelvannut.

Järjestöt ilmoittivat osallistuvansa kilpailutuksiin ja ministeri hämmästeli, ettei ole tullut mieleenkään, että näin voisi olla.

Lopputulema on, että vastuu on te-toimistoilla, joilla on rästissä jo nykylainmukaiset haastattelu ja tulossa 750 000 lisähaastattelua vuodessa. Niinpä tämäkin palvelu kutistuu soitoiksi ja sähköisiksi viesteiksi. Ikävä kyllä.

 

Hyvät kuulijat, hyvät ystävät

Ystävyys ei ole trendi, se ei seuraa muotia, siitä ei saa korkoa, eikä eläkettä. Silti se on elämän paras sijoitus.

Samalla logiikalla toimii vapaaehtoistoiminta.

Vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki tarjoavat mahdollisuuden auttaa ja tulla autetuksi. Se mahdollistaa rinnalla kulkemisen, jota mikään laki tai raha ei voi korvata.

Järjestötoimintaan panostettu julkinen veroeuro tulee monin verroin takaisin. Kansalaisjärjestöt edistävät hyvinvointia ja tuottavat yhteiskunnallista hyötyä.

Vapaaehtoistoimintaa ei voi yhtiöittää, sitä ei voi kilpailuttaa eikä tilata. Tilaaja-tuottajamalli ei vapaaehtoistoiminnassa toimi. On löydettävä uusia kumppanuuden malleja.

Sosialidemokraattien on oltava tässä kansalaisyhteiskunnan kunnian palautuksessa aktiivisia.

Järjestöt ovat olleet aktiivisesti vaikuttamassa siihen, että hallitus on joutunut peruuttamaan päätöksiään.

Sosialidemokraatit ovat olleet kansalaisyhteiskunnan puolella ihmisten puolella hillitsemässä markkinoiden valtaa koko historiansa ajan. Nyt tämä yhteys on entistä tärkeämpi.

Kuntavaaleissa, ehdokashankinnassa ja yhteisten päämäärien puolustamisessa kolmannen sektorin kumppanuus on ensiarvoisen tärkeää.

Sipilän hallituksen parhaat päätökset syntyvät silloin, kun se päättää peruuttaa päätöksiään.

Olipa kyse eläkeläisten asumistuen leikkauksista, päivähoitomaksujen korottamisesta, sotaveteraanien tukien heikentämisestä tai vanhusten heitteillejätöstä. Tällä tarkoitan hoitajamitoituksen heikennystä.

Uskallanpa sanoa, että meillä on nykyisellä tekstaus- ja whatsapp-kielellä LPVV hallitus.

Mitäkö se tarkoittaa?

LPVV – lopullista peruuttamista vaille valmis hallitus.

Voisin melkein lyödä vetoa, että seuraava peruutusuutinen on kotouttamistuki, joka on ytimeltään trumpismia ja eriarvoisuutta ruokkiva esitys.

Se olisi myös hyvä uutinen.

 

Hyvät ystävät,

meillä on tänään esillä mitä kutkuttavin poliittinen tilanne, sekä iso linjapaperi koulutuksen ja sivistyksen vahvistamiseksi.

Hallitus haluaa kilpailla suomalaisen työn hinnalla, me emme.

Me haluamme rakentaa osaavaa ja sivistynyttä Suomea ja sen me myös teemme!