Puoluesihteeri Rönnholmin puhe Työväentalomuseon 50-vuotisjuhlissa

Ajankohtaista 19:15

Antton Rönnholm

Puoluesihteeri Antton Rönnholmin puhe Työväentalomuseon 50-vuotisjuhlissa su 15.9.2019

 

Hyvä juhlaväki, hyvät toverit

Haluan puhua teille menneestä ja tulevasta. Eli lyhyesti siitä miten miksi työväentalot on aikanaan perustettu ja miten voisimme parhaiten jatkaa sitä työtä, joka niissä on aloitettu. Ja siitä mikä minulle työväentalon ydin ja samallaavain poliittisen toiminnan menestykseen.

Aluksi pari sanaa taloista ihan rakennuksina. TSL:n organisoiman ansiokkaan työväentaloselvityksen mukaan SDP:n organisaatioissa toimii tällä hetkellä runsaat 160 työväentaloa, ja parikymmentä taloa ovat käytännössä hylättyinä. Aktiivisimmat 155 taloa kuuluvat Suomen Työväentalojen Liittoon.

Taloista runsaat sata ovat perinteisiä viime vuosisadan alkupuolen punaisia puutaloja, joiden pohjalta yleisin käsitys työväentaloista on muodostunut. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina rakennettiin vielä noin kolmekymmentä edelleen toimivaa perinteisen kokoista taloa, joiden lisäksi asutuskeskuksissa on parikymmentä kookkaampaa taloa eri vuosikymmeniltä. Helsingissä maamerkkinä toimiva Paasitorni on ympäri Suomen tuttu.

Taloilla on niin taloudellista arvoa, käyttöarvoa kuin kulttuurillista arvoa. Ja eri puolilla Suomea niiden hoitamisessa on tehty erilaisia ratkaisuja. Valtaosaa hoidetaan yhä aktiivisesti näin painottaen käyttöarvoa esimerkiksi kokoustilana. Niissä vaalitaan kulttuuriperimäämme rakennuksen muodossa.

Mutta on myös taloja, joiden osalta taloudellinen arvo on ollut käyttöarvoa suurempi. Ja mahdollisuus saada varoja paikalliseen työväentoimintaan on johtanut ratkaisuun, jossa rakennus on purettu ja sen paikalla on tällä hetkellä asuntoja tai liikehuoneistoja. Nämä ratkaisut voivat tukea niin uudenlaisia tarpeita tilankäytölle kuin kulttuuriperimäämuussa muodossa. Jokaisella paikkakunnalla on omat erikoispiirteensä ja tovereiden pyrkimys on ollut vilpitön aatteen edistämiseksi.

Työväentaloilla on myös rakennustaiteellinen arvonsa osana keskustoja ja taajamia. Ne kertovat läsnäolollaan siitä yhteiskunnasta joka Suomi oli 1900-luvun alkuvuosikymmenet. Ja rakennettu ympäristö on sikäli merkittävä, että se juurtuu muistoihimme. Niistä koostuvat kotiseuturakkauden kuvastot. Työväentalot ovat osa tätä maisemaa, mutta ne tai niiden ylläpito ei ole kuitenkaan keskiössä siinä muutoksessa, joka suomalaisten arkimaisemaa muuttaa.

Sen tekevät ennen arkkitehtonista näkemyksellisyyttä edustaneiden keskusliikkeiden nyt liukuhihnalta koottavat peltimarketit ja asiointikeskustoja uusille paikoille siirtävät huoltoasemien pylonit. No tämä on toisen keskustelun paikka, mutta rakennettu ympäristö edellyttää myös työväenliikkeeltä aktiivisuutta.

Kauneuden ja sopusointuisen maiseman tulee kuulua myöstuleville polville.

 

Hyvät ystävät,

Puoluekokouksesta Turussa kului kesällä 120 vuotta ja jo pian Forssan ohjelma viettää samoja syntymäpäiviä. Vuosisadan vaihteen jälkeen alkoivat myös työväentalot nousta eri puolille Suomea vastaperustettujen yhdistysten voimannäytteinä.

Ne ovat olleet mukana suomalaisten arjessa ja juhlassa. Kansallisteoksissamme kuten Täällä Pohjantähden alla ne toimivat näyttämönä elämän keskeisille tapahtumille. Muistatte miten Kivivuoren Janne menee naimisiin ja hänen häänsä ovat uuden työväentalon ensimmäinen tilaisuus. Miten Koskelan Akseli valitaan yhdistyksen johtokuntaan tai miten talosta tulee sisällissodassa kasarmi.

Eikä niiden historia tietysti siihen pysähdy. Niissä on kuunneltu poliittista sanomaa, taisteltu paikoista kunnallisjärjestöihin ja jännitetty vaalituloksia. Niissä on varauduttu vaaran vuosina tavalla, jota naapurimaissa ei katsottu hyvällä.

On tanssittu, saatu ensisuudelmia, leikitty päivännuorina ja opittu kotkina. Ne ovat tarjonneet naisille tilan kokoontua yhdessä yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo ei ole vielä edennytsinne missä se on nyt.

Talo on ollut laajennettu perhe, joka on kasvattanut lapsia ja ohjannut aikuisia oikealle, tai vasemmalle, polulle.

Työväentalon pihassa on hikoiltu – urheiluseurassa on saanut harjoitella ja kilpailla. Eteenpäin on ollut elävän mieli. Itse olen nähnyt Naantalin työväentalon Kinoelokuvateatterin hämärässä ensimmäisen Indiana Jonesin, jota ehkä ikärajan puitteissa en vielä muualla olisi päässyt näkemään.

Taloa on maalattu, tyhjennetty rännejä, on tehty loputtomasti työtä yhdessä oman talon, yhdistyksen, kotikunnan ja koko Suomen eteen. Nämä muistot, tämä kulttuuriperimä ja kiitollisuus menneitä tovereita kohtaan eivät katoa.

Samalla tunnemme välistä epätoivoa nähdessämme autioituneita taloja. Koemme puoluehallituksessa ajoittain tuskaa kun myönnämme yhdistyksille myyntilupia, vaikka rakennukset päätyvätkin hyvään käyttöön palvelemaan yleisöä eri tavoin.

Hyvät toverit,

Näinä hetkinä meidän tulisi muistaa, että suuren osan niistätehtävistä, joita varten talot aikoinaan on rakennettu, on ottanut hoitaakseen yhteiskuntajärjestelmistä nerokkain: pohjoismainen hyvinvointivaltio.

Suomella ja Suomessa on ongelmansa, mutta verraten sadan vuoden takaiseen niin elintaso kuin fyysinen turvallisuus ovat edenneet tasolle, jossa talolla ei tarvitse käydä lämmittelemässä tai lakkokeittiöitä ei ole tarpeen perustaa.

Kunnallisten työväenopistojen näytelmäkerhot ja kuorot kokoontuvat aktiivisesti, välillä työväentaloissa, mutta toiminta ei enää lepää yksittäisen puolueen tai sen sisarjärjestöjen varassa. Lapset voivat urheilla samoissa urheiluseuroissa vanhempien poliittisesta vakaumuksesta  –  sikäli kun heillä vahvaa sellaista on – riippumatta. Luokkatietoisuus on vähentynyt yksilöllistymisen myötä. Koulujen ylipolitisoitumisen ajasta tultiin aikaan jolloin puolueista ei juuri puhuttu. Tämäkin kaikki on vaikuttanut niin demokratiaamme kuin taloihimme.

Tasa-arvo on kohentunut niin että naisille löytyy samassa mittakaavassa tehtäviä kunnallispolitiikasta eikä harrastusten puolellakaan ole välttämättä erillisiä tarpeita. Tätä kaikkea Jouko Muuri kuvasi hienosti. Tämä kaikki on totta. Paradoksaalisesti se mitä me olemme tavoitelleet ja missä olemme onnistuneet, on tyhjentänyt tupiamme.

Mutta ei aivan kokonaan. Työväentaloilla oli tietysti kyse myös politiikasta. Eikä ihmisten kiinnostus politiikkaan ole kadonnut tai katomassa. Se muuttaa muotoaan ja asiat, vaikka kulloinkin puhuttavat, vaihtelevat. Samalla tietysti politiikka ja puolue kilpailee ihmisten vähästä vapaa-ajasta. Siinä missä näytelmäkerho aiemmin toi väen yhteen talolle, sadat suoratoistopalvelut tuovat kaiken maailman viihteen ihmisen luokse oman kodin lämpöön. Ja kyllä valtaosalla suomalaisista on keskuslämmitys. Tätä ei Pentikulmalla olisi uskottu.

Ja käänteisesti kaiken tästä materiaalisesta hyvästä huolimatta, suomalaiset ovat yksinäisiä. Työturvallisuus on parantunut huimasti, mutta henkinen kuormitus ajaa ihmisiä sairaseläkkeelle. Akseli Koskela käytti vähät ensimmäiset omat rahansa pukukankaaseen ja Halme puvun hänelle räätälöi.

Nyt meillä on kangasta loputtomasti. Sen onBangladeshissa saattanut värjä lapsi, elinkaarensa aikana se päästää vesiimme mikromuovia ja käytettyämme sitä ohikiitävän hetken, se siirtyy osaksi lumppuvuoria. Meillä on kiire hankkia tavaraa, jota emme tarvitse, rahalla jota meillä ei ole. Haasteet ja ongelmat ovat muuttuneet, mutta tarve muutokselle säilyy.

Hyvä juhlaväki,

Oman sosialidemokraattisen ihmiskuvani mukaan ihminen on lähtökohtaisesti toimelias ja halukas vaikuttamaan ympäristöönsä. Meidän luontaisia ominaisuuksiamme ovat halu oppia, osallistua ja tuntea solidaarisuutta. Maailmalla ja Suomessakin vaikuttavista huolestuttavista virtauksista huolimatta olemme tulevaisuudessakin kykeneviä tekemään harkittuja valintoja ja vaikuttamaan elinympäristöömme. Mutta suomalaistenkin luottamus poliittiseen järjestelmään on vähentynyt. Tämä on otettava tosissaan niin politiikan sisällöissä kuin sen tekotavoissa.

Ja juuri politiikkaa meidän on voitava tarjota. Tavalla, joka puhuttelee. Joka kutsuu mukaan talolle, tai verkon facebook-ryhmiin osallistumaan. Osalle teistä on soittanut viime ja tänä vuonna Matias-puhelinrobotti kyselläkseen SDP:n jäseniltä tyytyväisyydestä toimintaan. Ennen tämä olisi ehkä tehty talolla ja kuukausikokouksessa.

Tulosten mukaan jäsenet ovat yleisesti ottaen tyytyväisiä. He haluavat osallistua kokousten ja muun formaalin sijaan juuri keskusteluun politiikasta paikallisesti. Eli kysyntää yhteiselle työlle on. Mutta avain on paikallinen toiminta. Puolueena onnistuimme viimeisen vuoden aikana tarjoamaan näkemyksiä Suomi 2030– ajattelulla. Muutokseen voimaannuttavia näköaloja tätä pitäisi miettiä myös paikallisella tasolla. Nyt kysymme ihmisiltä yhä mitä sinulla on sydämellä. Ministerimme kiertävät kaikki Suomen kunnat, pidämme toimintapäiviä tasaisin väliajoin ja puolue jatkaa verkkoappi Kansalaispaneelin kehitystyötä.

Meidän on oltava läsnä toistemme ja ihmisten arjessa. Politiikan on oltava läsnä.

Työväentalot eivät loppujen lopuksi ole leveällä olevia seiniä tai korkeita kattoja. Ne ovat kulttuuriperimää, jonka ydin on muuta kuin taitavia hirsisalvoksia tai jo kuhmuuntuneita pinkopahveja. Niiden olemuksen ydin piilee minusta yhteisöllisyydessä, ne ovat esimerkkejä joukon voimasta tehdä parempaa niin itselleen kuin muille. Sukupolvien keskinäinen ymmärrys lisääntyy kun tieto menneestä siirtyy vanhemmilta nuoremmille.  Ajatus yhteenkuulumisesta vahvistuu kun nykyistä ja tulevaa suunnitellaan yhdessä.

Meidän oltava tulevaisuudessakin läsnä toistemme ja ihmisten arjessa. Käytämme siihen olemassa olevia työväentaloja, etsimme siihen uusia kanavia ja muokkaamme vanhoja. Haastamme siihen myös muut poliittiset liikkeet.

SDP:n puolesta onnittelen merkittävän suomalaisen sivistysperinteen ylläpitäjää, Työväenperinteen Tutkimus ry:tä ja kaikkia tässä työssä mukana olleita ja olevia.