Puoluesihteeri Rönnholmin puhe Turun Sosialidemokraattisen Toveriseuran 60-vuotisjuhlissa

Ajankohtaista 20:16

Antton Rönnholm

Turun Sosialidemokraattinen Toveriseura 60 vuotta 25.10.2019. Muutokset puhuttaessa mahdollisia

Hyvät ystävät, toverit,

Kiitän kutsusta. Siitä, että olen täällä saatte syyttää tai kiittää ystävääni Petja Raaskaa.

Politiikka on tuonut meidät yhteen. Tänäänkin. Tästä syystä ajattelin puhua teille motivaatiosta; kysymyksestä miksi me politiikkaa teemme. Velvollisuudesta ja ilosta, ja rohkeudesta. Ja Tarusta sormusten herrasta.

Hyvät juhlavieraat,

Turun Sosialidemokraattinen Toveriseura on melkein 100 jäsenellään suuri ja sangen aktiivinen puolueosastojemme joukossa. Puolueosaston perustaminen ei kuitenkaan tapahtunut erityisen positiivissa merkeissä.

Mitä tapahtui?

Turun Sosialidemokraattinen yhdistys oli maailmansotien välillä merkittävin puolueosasto ja käytti keskeistä valtaa myös Turun Työväenyhdistyksessä. Kun SDP vuonna 1959 hajaantui kohtalokkaasti niin sanottuihin leskisläiseen ja skogilaiseen siipeen, elettiin synkkää vaihetta. Tuolloin Turun Sosialidemokraattisen Yhdistyksen enemmistö päätti lähteä Emil Skogin mukaan nimetyn skogilaisen vähemmistön matkaan.

Kuten muukin sosialidemokraattinen työväenliike, myös Turun Työväenyhdistys joutui erottelemaan puolueen valtalinjalla olijat ja sitä vastaan toimijat. Näin sosialidemokraattinen yhdistys erotettiin työväenyhdistyksestä huhtikuussa 1959 ja tilalle otettiin vasta perustettu Turun Sos.dem. Toveriseura.

Vuonna 1959 skogilaiset irtaantuivat puolueesta Kekkosen ja Neuvostoliiton tukemina perustaen vuonna Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisen Liiton. Myös ammattiyhdistysliike hajosi. Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto jäi Työväen ja Pienviljelijäin Sosiaalidemokraattisen Liiton vaikutuspiiriin ja puolue perusti rinnakkaisen Suomen Ammattijärjestön.
Toveriseuran perustivat siis puolueen enemmistön mukana jatkamisen puolesta toimineet sosialidemokraattisen yhdistyksen jäsenet. He olivat Väinö Leskisen mukaan nimettyjä leskisläisiä. Nokkamiehenä toimi Toveriseuran ensimmäinen puheenjohtaja Rafael Paasio. Rafu toimi myöhemmin SDP:n puheenjohtajana sekä pääministerinä.

Hyvät ystävät,

60 vuotta on pitkä aika. Puolue vietti 120 vuotisjuhliaan kesällä myös Turussa. Se on vielä pidempi aika.

Montako tuntia vapaaehtoista työtä siihen mahtuu? Montako kuukautta kampanjointia ja viikkoa varainkeruuta? Monetko tiistait sen aikana on istuttu lautakunnassa, monetko torstait tehty postitustalkoita, monetko lauantaiaamut seisottu teltalla sateessa? Montako sunnuntaita on leimattu vaalilippuja?

Päiviä. Montako aamuhetkeä muistatte, jolloin Turun Sanomien otsikointi on nostanut verenpainetta kolmekymmentä yksikköä ilman että kahvinkeitintä on saanut edes vielä päälle? Monenako aamupäivänä olette kurkistaneet sosiaalista mediaa tai salakuunnelleet työtovereita ja tunteneet epätoivoa siitä miten metsässä monet ovat? Montako iltapäivää olette valinneet kokouksen oman urheiluhetken sijaan, tai kiireessä järjestäneet sitä kuka hakee lapset. Monenko vaali-illan jälkeen olet tallustanut kotiin miettien miksi se ei ihan riittänyt? Miksi minä en tullut, miksi paras ystäväni ei tullut valittua? Ja miettinyt miksi silloinkin kun on voitettu, miksi ei voitettu tarpeeksi?

Uskon, että kaikki puoluetyön ahertajat – nuo demokratian ritarit – miettivät välillä, ehkä useastikin, miksi? Kun keskiviikkona katson kymmenen uutisia kännykästä metrossa Hakaniemestä Itäkeskukseen palatakseni jatkamaan puoluehallituksen kokousta seuraavana aamuna seitsemäksi, minä myönnän miettiväni.

Miksi. Palaan siihen myöhemmin.

Hyvät ystävät,

Kuka teistä tuntee Tarun sormusten herrasta? Hienoa, lähes kaikki kädet nousivat. JRR Tolkien kirjoitti fantasiakirjan II maailmansodan aikana ja se, tai ne, julkaistiin muutamia vuosia ennen SDP:n puoluehajaannusta.

Kertomus heijastelee toisen maailmansodan tilannetta taistelusta demokratian ja totalitarian välillä. Yksinkertaistettuna se on tarina hyvästä ja pahasta. Ja rohkeudesta. En aio mennä kirjasarjan monipolviseen juoneen sen tarkemmin. Mutta yksinkertaisuudessaan kyse on pahan pyrkimyksestä valloittaa ja alistaa Keski-maa, jossa vapaina asuvat epätäydellisyydessään oikeamieliset hahmot ja heimot. Hobitit idyllisessä Konnussa, haltiat taianomaisessa Rivendelissä, kääpiöt vuorillaan ja niin edelleen.

Tarinan keskiössä on sen nimen mukaisesti valtasormus, jonka omistuksesta taistellaan. Sormuksella väitetään olevan oma tahto. Kirjassa sitä kantaneet sanovat, että se vaatii jatkuvasti enemmän huomiota ja kuluttaa omistajaansa. Se antaa taikavoimana näkymättömyyden ja pidentää elinikää, mutta samalla vääristää omistajaansa niin henkisesti kuin fyysisesti: Yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee, se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee. Kantaja ei näe aarteeltaan tovereitaan tai matkaansa. Moni ei osaa lopuksi enää ajatella kuin sormusta.

No mitä tekemistä tällä on Toveriseuran taipaleen ja sosialidemokratian kanssa? Miten tämä vastaa kysymykseen miksi?

Hyvät ystävät,

Kun katsotte ympärillenne näette taistelun Keski-maasta.

Ylikansallinen hallitsematon kapitalismi ylikuluttaa resurssit ja raunioittaa ihmisten tulevaisuuden näkymiä niin Suomessa kuin muualla. Se kutsuu heitä tekemään hätiköityjä ratkaisuja ja tarraamaan helppoihin heittoihin ja naseviin valheisiin. Kiukku ja kiihko ylivalottavat todellisuuden harmaansävyt mustaksi ja valkoiseksi.

Loputon halu markkinaehtoistaa, siivota ihminen järjestelmän tieltä ja ruuvata tiukemmalle hyökkää hyvinvointivaltiota vastaan. Kaikkein varakkaimmat kokevat oikeudekseen piilottaa tuotot, jotka on mahdollistanut yhteisesti rakennettu infrastruktuuri ja osaaminen. Muiden ihmisten työ. Sellaisten ihmisten työ, jotka oikeiston pääideologeiksi julistautuvat pankkiruhtinaat tulevaisuudessa haluaisivat lähettää digitaaliselle kilometritehtaalle apaattisina vastaanottamaan almuja, pientä kansalaispalkkaa.

Lyhytnäköisyys ja välinpitämättömyys tekevät taistelustamme ilmastonmuutosta vastaan vaikeaa, jos ei mahdotonta. Nationalismin murhanhimoiset aaveet on nostatettu pönkittämään joka puolella nousevien yksinvaltiaiden valtaa ja vainoamaan niitä, jotka ovat erilaisia. Robert Kaganin mukaan rauhaan ja sopimiseen perustuva järjestelmä on herkkä puutarha. Kun sitä ei varjele, viidakko kasvaa takaisin. Ja viidakko kasvaa takaisin jos sopimuksilla ei ole väliä ja raaka voima jyllää.

Kaikkea avittaa ja valvoo sosiaalinen media, joka tarkkailee meitä kuin Sauronin silmä Tolkienin mielikuvituksessa. Se tarjoaa oikeistopopulismin käärmeöljykauppiaille alustan levittää vihaa ja valheita.

Hyvät toverit,

Taistelu ei ole ohi. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on sivilisaation korkein muoto. Se ei jouda jauhautua suurvaltojen etupiireissä tai purettavaksi sisältäpäin.

Se on syy miksi seisomme sateessa torilla. Me oikaisemme Turun Sanomin jutun ja vastaamme persutrollille netissä. Me istumme lautakunnissa ja puoluehallituksissa.

Meitä ei velvoita siihen menneisyys, vaan tulevaisuus. Ei sankarihaudat vaan kapalot. Vaalilautakunnissa sunnuntaisin ei vain valvota vaalitoimitusta. Siellä leimataan ihmisten unelmat todeksi.

Hyvät toverit, me voitamme. Emme aina, emmekä mielestämme tarpeeksi. Mutta me voitamme. Olemme välillä väsyneitä, mutta olemme ylpeitä. Edistyksestä, yhdestäkin syttyvästä silmäparista.

Tämän kaiken me helposti arjessa unohdamme. Mutta se kaikki on syy miksi.

Meidän tehtävämme on tarjota ihmisille unelmia. Niitä tarjoaa nyt tämä hallitusohjelma, joka tekee mittavia tulevaisuussatsauksia koulutukseen, terveydenhuoltoon ja kaikkien vähävaraisimpien toimeentuloon.

Me voitimme! Mutta vain taistelun, emme sotaa. Nyt ei riitä. Tarvitaan myös sitten.

Puolue valmistelee ensi puoluekokoukseen uuttaa poliittista ohjelmaa. Ja menneissäkin puoluekokouksissa riittää toteutettavaa. Aina Forssan ohjelmasta asti tavoitteena on ollut työväen asuntopulan poistaminen. Olemme vaatineet kanneoikeutta ammattiliitoille työntekijän turvaksi. Olemme halunneet, että otetaan käyttöön nimetön työnhaku. Olemme vaatineet palkkatasa-arvoa ja palkkasalaisuuden poistoa.

Olemme luvanneet uudistaa perhevapaat ja toteuttaa maksuttoman varhaiskasvatuksen ja kaikille lapsille harrastusmahdollisuudet. Periaatejulistuksessa suojellaan kaikkea elollista ja tarjotaan jokaiselle osallisuus yhteiskuntaan työn kautta. Me tiedämme, että verokeitaat on murskattava ja ylin promille saatava maksamaan oma osuutensa. Meidän on pelastettava markkinatalous kapitalismilta.

SDP on parhaimmillaan kun SDP on rohkeimmillaan. Se kuulostaa hyvältä, mutta onko meillä rohkeutta?

Kyllä meillä on. Mutta meidän on varottava sormusta.

Tolkienin kuvaama valtasormus on minulle vertauskuva vallasta, johon ihminen rakastuu. Vallasta, joka vaatii jatkuvasti enemmän huomiota ja kuluttaa omistajaansa. Se antaa mahtia, mutta samalla vääristää ihmistä sisältä. Jos valta ja asemat ottavat vallan, tavoitteet unohtuvat. Ihmiset, joiden puolesta työtä teemme jäävät taka-alalle ja energia, jonka heidän ilostaan ja unelmistaan voi korvautua itsetarkoituksella ja -tehostuksella. Valta ei ole tarkoitus. Ja ilman tarkoitusta on vain tyhjyyttä. Valtaan rakastuminen pilaa samalla puolella taistelevien välit ja lyö kiiloja hyvän sisään.

Ystävät,

Jos palaamme toveriseuran syntyhistoriaan ja puoluehajaannukseen, on hyvä muistaa, että silloinkin kyseessä olivat enimmäkseen henkilöristiriidat. Tepsulaiset eivät menestyneet puolueena. Osa kannattajista siirtyi takaisin SDP jäseniksi jo 1960-luvun puolivälissä ja loput 70-luvun alussa.

Jos hyvä ei osaa toimia yhdessä, paha voittaa. Taistelussa Keski-maan vapaudesta tarvittiin kaikki sen asukkaat ja heidän johtajanaan paras ei ollut se, joka ahkerimmin kiillotti kilpeään nähdäkseen siitä oman kuvansa. Vaan se, joka näki tien ja toverinsa. Eikä rakastunut sormukseen.

Nähdäkseen yli maan on kiivettävä kivinen tie vuorelle. On hiottava järjen miekka ja puettava totuuden panssari. Vielä vanhat puut nousevat marssille ja yhä nuoret kotkat siivilleen. Taas lapset lähtevät retkilleen yli luokkien kuin elävät nuolet. Kontua ette saa.
Toveriseuralla on tärkeä side suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamiseen. Rafael Paasiota pidetään yhtenä maan merkittävimmistä pääministereistä, mutta ennen kaikkea hän oli tärkeä SDP:n puheenjohtaja puolueen saattamisessa jälleen yhtenäiseksi ja Suomen suurimmaksi muutosvoimaksi 1960-70-80-luvuilla. Me tarjosimme ihmisille unelmia ja teemme sen taas.
Olemme onnellisimpia ajatellessamme itsemme sijaan muita ja asemien sijaan päämääriä.

Hyvän on kerättävä rivinsä joka päivä ja seisottava yhdessä. Me tiedämme miksi.

Kiitos työstänne ja onnittelut 60-vuotiaalle toveriseuralle!