Pohjoismaiden neuvoston sosiaalidemokraatit: Pohjola on voimatekijä tulevaisuuden pandemiataistelussa

24.6.2021

Pandemia on haitannut suuresti niin monien yksityishenkilöiden kuin yritystenkin arkea kaikissa Pohjoismaissa. Tämän takia meidän Pohjoismaissa on toimittava yhdessä rokotteiden kehittämisessä ja tuottamisessa, jotta olemme valmiit avaamaan yhteiskuntamme nopeasti, kun seuraavan kerran kohtaamme aggressiivisen virusmutaation.

Maailma on pandemian edessä ensimmäistä kertaa vuosisataan. Maailman maat ovat reagoineet eri tavoin pandemian haasteisiin. Me Pohjoismaissa olemme yleisesti ottaen selviytyneet pandemiasta hyvin. Kuolemantapauksia on ollut vähän, ja maidemme taloudet näyttävät pääsevän kriisistä ilman suuria vastoinkäymisiä. Tästä voimme olla ylpeitä.

Voimme myös vihdoin alkaa nähdä valoa tunnelin päässä.

Pandemia on osoittanut kuitenkin sen, että me Pohjolassa olemme haavoittuvia rokotteiden kehittämisessä ja tuottamisessa, mutta näin ei tarvitse olla.
Pohjoismailla on pitkät perinteet vahvasta terveydenhuoltoalasta, sillä korkea koulutustasomme mahdollistaa hyvin koulutetun työvoiman saannin ja julkiset hyvinvointijärjestelmämme keskittyvät mahdollisimman suuren yhteiskunnallisen hyödyn saavuttamiseen maksimaalisen voitontavoittelun sijasta.

Suomen pääministeri Sanna Marin ja Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ovat esittäneet, että Pohjoismaat yhdistäisivät voimansa yhteisen pohjoismaisen rokotekehityksen ja -tuotannon perustamiseksi ja rahoittamiseksi. Äskettäin Ruotsin elinkeinoministeri Ibrahim Baylan ja ulkomaankauppa- ja pohjoismaisen yhteistyön ministeri Anna Hallberg kutsuivat Pohjoismaiden ministerikokouksen keskustelemaan asiasta. Me Pohjoismaiden neuvoston sosialidemokraatit katsomme, että tästä olisi paljon etua ja toivomme, että muut Pohjoismaat kannattavat ehdotusta.

Meidän on varauduttava siihen, että joudumme elämään vielä useita vuosia Covid-19 -koronaviruksen kanssa. Vaikka olemme pian rokottaneet väestömme, virus voi muuntautua varianteiksi, joihin nykyiset rokotteet eivät tehoa. Tämän takia on jatkuvasti kehitettävä uusia rokotteita, joilla voidaan suojautua myös uusia virusmutaatioita vastaan.
Pohjoismaiden tavoite on olla maailman integroiduin alue. Työmarkkinamme ja hyvinvointijärjestelmämme ovat niin samanlaisia, että tiivis integroitu yhteistyö on valtava voimatekijä ja esikuva monille eri puolille maailmaa.

Siksi meidän on edelleen tehtävä kaikkemme sen varmistamiseksi, ettei rajoja tarvitse sulkea yhä uudelleen viruksen uusien mutaatioiden vuoksi.
Meidän on tehtävä yhteistyöt sekä hyödynnettävä toistemme vahvuuksia, jotta voimme kehittää ja tuottaa riittävästi rokotteita, joilla voimme rokottaa kansalaisemme nopeasti, kun tarve siihen ilmenee.

Tulevaisuudessa voi tulla tarve sulkea maailma uuden virusmutaation vuoksi, mutta silloin Pohjoismaat voisivat rokottaa väestönsä nopeasti, jotta voisimme avata maamme ainakin toisillemme. Ei ehkä ole mahdollista lähteä lomalle Espanjaan tai Italiaan, mutta voimme lähteä Grönlantiin, Suomeen tai Tanskaan.

Tämä luo täysin erilaista turvallisuutta yrityksille ja rajojen yli liikkuville työntekijöille. Samalla voimme Pohjoismaissa jälleen osoittaa, että naapureiden välinen yhteistyö on meille kaikille vahvuus.

Pohjoismaiden neuvoston sosiaalidemokraatit

Erkki Tuomioja
Eveliina Heinäluoma
Ilmari Nurminen
Heidi Viljanen

Jaa sosiaalisessa mediassa