Piirainen: raideliikenne investointeja nytkähtää, yrittäjien, lasten ja nuorten panostukset mittavia

25.5.2021

SDP:n kansanedustaja Raimo Piirainen pitää tärkeänä ja hyvänä uutisena hallituksen päätöstä esittää vuoden 2021 kolmannessa lisätalousarviossa 40 miljoonaa euroa yhden uuden yöjunarungon hankintaan.

– Tämä on tärkeää, että Suomessa toimiva rautatiekaluston valmistamisen täydellinen ekosysteemi saadaan pidettyä toiminnassa ja sen tuotekehittely Suomen haastaviin oloihin voi jatkua. On tärkeää, että aina Raahen teräksen tekemisestä alkaen kaikki tärkeät komponentit, mukaan lukien telit aina Otamäen tehtaalle kokoonpanoon saakka löytyvät korkealaatuisina ja säävarmoina kilpailukykyisesti kotimaasta. Ja tietenkin päätös voi tuoda työtä Kainuuseen, jota aina tarvitaan jotta alueen pyörät saadaan pidettyä pyörimässä, iloitsee valtiovarainvaliokunnan jäsen Piirainen.

– Ja tietenkin satsaukset raideliikenteeseen ovat aina käytännön ilmastotekoja. Tärkeää ovat myös Digiradan, Laurila-Tornio-Haaparanta välin sähköistäminen, Kouvola-Kotka/Haminan radan parantaminen. Oikea toimi on myös perusväylänpidon rahoituksen aikaistaminen 50 miljoonalla kuluvalle vuodelle vuodelta 2022 sekä maantie 180 kahden sillan mittava uudistaminen, luettelee Piirainen.

– Vaikean koronaepidemian takia on oikeudenmukaista, että yrittäjien työmarkkinatuen myöntämisen edellytyksiä jatketaan edelleen ainakin syyskuun loppuun asti. On arvioitu, että käyttäjiä on jopa 22 000 kuukaudessa eli tuelle on selvästi tarvetta ilman yritystoiminnan lopettamista, perustelee Piirainen.

– Suuri tulevaisuuspanostus on myös 111 miljoona euroa lapsille ja nuorille koronasta aiheutuneiden haitallisten vaikutusten lieventämiseksi. Niin esi- ja perusopetuksessa kuin toisen asteen koulutuksessa ja korkeakouluissakin. On tärkeää, että on varoja, jotka kohdistetaan oppimisvajeen paikkaamiseen sekä opiskelijoiden hyvinvoinnin heikentymisestä aiheutuvien seurausten jälkihoitoon, koska kaikkia seurauksia ei voitu mitenkään ennustaa ja ottaa huomioon, sanoo Piirainen.

Jaa sosiaalisessa mediassa