Piirainen: Aho hiihtänyt karkuun jo 12 vuotta

Ajankohtaista 10:49

SDP:n kansanedustaja Raimo Piirainen vaatii entistä pääministeriä ja Hiihtoliiton puheenjohtajaa Esko Ahoa kertomaan julkisuudessa, mitä tämä tietää dopingtapauksesta. Aho oli Hiihtoliiton puheenjohtaja 1996–2000. Tuona aikana monet Suomen huippuhiihtäjät käyttivät dopingia. Piirainen kannustaa Ahoa puhumaan niin totta kuin osaa.

”Hiihtokansalla on oikeus tietää, mitä suomalaisessa hiihdossa ja varsinkin 2001 Lahden MM-kisojen aikaan tapahtui. Hiihtäjien muisti on palaillut pätkittäin. Samaa toivoisi myös Esko Aholta, joka on hiihtänyt jo 12 vuotta karkuun”, Piirainen sanoo.

Itsekin innokas hiihtomies Piirainen ihmettelee, että Aho vaati julkisuudessa alle kuukausi sitten, että ”dopingasialle pannaan piste”. Parhaillaan on käynnissä dopingoikeudenkäynti, jossa asianomaisina ovat takavuosien hiihtoikonit.

”Miten ratkaisemattomalle asialle voidaan panna piste? Jokainen suomalainen muistaa edelleen Lahden kotikisojen häpeän. Se ei lakkaa kummittelemasta ennen kuin kaikki asiat ovat tiedossa. Myös Ahon on kerrottava tietonsa”, Piirainen sanoo.