Peltonen: Varjobudjeteista ei lisäarvoa koulutuspolitiikkaan

Ajankohtaista 14:47

Kansanedustaja, sd-sivistysvaliokuntaryhmän vetäjä Tuula Peltonen pitää sekä keskustan että perussuomalaisten varjobudjetteja koulutuspolitiikan osalta merkityksettöminä.

– Keskustan esityksissä keskitytään lähinnä vastustamaan hallituksen ajamia asioita, kun perussuomalaiset jakaa rahaa eri sektoreille holtittomasti, Peltonen kommentoi.

Hallitus panostaa rakenteellisiin uudistuksiin; kouluverkostoa kehitetään ja nuorisotakuulla saadaan nuoret nopeammin koulutukseen tai työelämään. Lisäksi SDP on esittänyt oppivelvollisuusiän nostamista, jotta syrjäytymisvaarassa oleville nuorille saadaan löydettyä oma opinpolku koulutuksesta työelämään. Tätä nuorten tulevaisuutta parantavaa esitystä on päätetty varjobudjetin kautta oppositiossa vastustaa.

– Hallituksen varhaiskasvatuksen ja yleissivistävän koulutuksen lähtökohtina on kasvatuksen ja koulutuksen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden takaaminen ja vahvistaminen kaikille koko maan kattavasti. Oppivelvollisuusiän nostamisella saamme lisäaikaa nuorille, jotta oma polku aina koulutuksesta työelämään löytyisi, toteaa Peltonen.

Tämän ohella nuorten yhteiskuntatakuun toteutusta jatketaan ja nuorten pääsy koulutukseen varmistetaan. Ammatillisen peruskoulutuksen tarjontaa on mitoitettu siten, että koko peruskoulun päättävälle ikäluokalle voidaan tarjota mahdollisuus lukio- tai ammatillisiin opintoihin. Lisäksi ammatillisen peruskoulutuksen paikkoja varataan riittävästi myös koulutuksesta toiseen siirtyville ja ammatillista tutkintoa vailla oleville.

– Varjobudjettien esitykset eivät tuo koulutuspoliittisesti mitään uutta lisäarvoa. Opposition esitykset perustuvat sitä paitsi kehyksen ylittämiseen, jolloin julkisen talouden menosääntö vaatisi lain tasoisena poikkeuksen perustuslaissa olevaan valtion budjetin vuotuisperiaatteeseen. Hallituksen esitykset budjettiin on sen sijaan laadittu vastuullisesti talouden raamin mukaan.