Paatero: Unohtuivatko Niinistöltä kehyslinjaukset?

Ajankohtaista 10:00

Sdp:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sirpa Paatero pitää hyvin erikoisena ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr.) viime päivien lausuntoja liittyen ydinvoiman lisärakentamiseen ja Itämeren typpipäästöihin.

Paateron mukaan Suomen teollisuuden kannalta on erinomainen asia, että meriliikenteen typpipäästöjä rajoittavalle NECA-hankkeelle on tulossa aikalisä. Asiasta kertoo tämän päivän Turun Sanomat.

– Rikkidirektiivi oli jo kova isku suomalaiselle vientiteollisuudelle, joten on hyvä, ettei lisärasitteita näin nopealla aikataululla ja tässä taloudellisessa tilanteessa tule, sanoo Paatero.

Paatero ihmetteleekin niin ikään päivän TS:ssa uutisoitua Niinistön esikunnan linjausta, jonka mukaan ympäristöministeriö ei ole aikalisään taipumassa, ja ministeriö aikoo nostaa asian uudelleen esiin jo kenties ensi vuonna. Paateron mukaan ympäristöministeri unohtaa nyt täysin hallituksen keväällä kehysriihessä tekemän linjauksen, jonka mukaan teollisuudelle ei aseteta enää lisärasitteita.

– Ministeri Niinistö on myös ryhtynyt taisteluun jo viime vaalikaudella päätettyä ydinvoimalahanketta vastaan, vaikka uudelle ydinvoimalalle on hallituksen tuki. Fennovoiman ydinvoimahanketta tulisikin ohjata määrätietoisesti maaliin, jotta teollisuuden toimintaedellytykset ja energian saanti tehokkaasti ja edullisesti turvataan Suomessa.