Paatero ja Räsänen: Ratkaisu aikatauluongelmaan on maakuntavaalien siirto eduskuntavaalien yhteyteen

Ajankohtaista 16:41

Kansanedustajat Sirpa Paatero ja Joona Räsänen (sd) hämmästelevät vaalijohtaja Arto jääskeläisen näkemystä maakuntavaalien aikataulusta.

– On hyvin hämmentävää seurata vaalijohtaja Jääskeläisen kommentointia maakuntavaalien aikatauluista. Vielä maaliskuussa Jääskeläinen totesi, että 1. heinäkuuta on ehdoton takaraja. Nyt yhtäkkiä heinäkuun alku on muuttunut venyväksi käsitteeksi, ihmettelee Paatero, Sdp:n hallintovaliokunnan vastaava.

– Nyt päivämääristä käydään lähes huutokauppaa, ja muutoksia aiemmin sovittuun tulee vähän väliä. Jääskeläisen mainitsema luova ratkaisu olisi yksinkertaisesti siirtää maakuntavaalit ensi kevään eduskuntavaalien yhteyteen. Tämä rauhoittaisi tilanteen ja antaisi aikaa käsitellä lait rauhassa ja aiheen vaatimalla huolellisuudella. Kyse on suuresta muutoksesta ja laeissa on paljon muutostarpeita. Nyt kiire menee hyvän lopputuloksen edelle, toteaa Räsänen.

– Lokakuun lopun vaalipäivään on aikaa alle puoli vuotta ja esimerkiksi vaalirahakausi on jo periaatteessa käynnissä. On kuitenkin vielä auki, mitä vaalirahoituslaki näiden vaalien kohdalla pitää sisällään. Lain käsittely on vasta tulossa eduskuntaan ehkä viikolla 20, arvelee Paatero.

– Myös vaalikelpoisuuden yksityiskohdat ovat päättämättä. Kuka voi maakuntavaaleissa olla ehdolla? Esimerkiksi eduskunta- ja kuntavaaleissa vaalikelpoisuuden perusteet ovat erilaiset ja maakuntavaaleissa ollaan rajaamassa pois suoran valinnanvapauden vuoksi tuhansia ihmisiä, muistuttaa Paatero.

– Olisi kohtuullista, sekä meidän päättäjien että kaikkien kansalaisten kannalta, että tilanteen rauhoittamiseksi asiaan saadaan selvyys pikimmiten.