Paananen: SDP ei leikkaa köyhimmiltä

Ajankohtaista 11:08

Reijo Paananen

Puoluesihteeri Reijo Paananen kertoo, että SDP:n vaaliohjelmaan talousosioon on kirjattu indeksiin sidotut etuudet, joihin korotukset tehdään täysimääräisinä.

Pääministeri Juha Sipilä lausui SDP:n vaaliohjelman sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotuksista eduskunnassa virheellisesti.

SDP:n vaaliohjelman talousosiossa nimenomaan luetellaan indeksiin sidotut etuudet, joihin korotukset tehdään täysimääräisenä. Tämä tosiasia oli päässyt unohtumaan Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilältä eduskunnan kyselytunnilla.

Sipilän hallitus on tekemässä indeksileikkauksen lisäksi suorat leikkaukset kaikkiin lapsiperheitä, sotaveteraaneja, vammaisia ja sairaita koskeviin sosiaaliturvaetuuksiin. Olisi rehtiä, että omista päätöksistä kannettaisiin vastuu, eikä ryhdyttäisi kaatamaan sitä toisten niskaan väärillä tiedoilla.

SDP:n vaaliohjelman talousajatuksiin voi tutustuta osoitteessa http://www.slideshare.net/demarit/talouspoliittinen-linja

Reijo Paananen
SDP:n puoluesihteeri