Onnellisinko, ihan totta?

20.3.2019

Suomi on toistamiseen YK:n leimalla varustetun Gallup-yhtiön kyselyn mukaan maailman onnellisin maa. Tilastoihmisten kiistellessä tutkimuksen metodista ja painotuskertoimista voi Suomi nauttia ja hyödyntää imagohyötyään mm. matkailun saralla. Hyvä niin, arvioi SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd).

Toisaalta tilastotietojen alta esiin kuoriutuu toisenlaisia havaintoja Suomesta.

– Vähälle huomiolle on jäänyt Kelan tilastojulkistus, jossa kerrottiin täyden kansaeläkkeen saajien määrän vähenemisen pysähtyneen ja kääntyneen kasvuun – ensimmäisen kerran yli 30 vuoteen sitten vuoden 1985, sanoo Kymäläinen.

– Hälyttäväksi uutisen tekee selvä käänne alle 40-vuotiaiden (16-39 v.) ikäryhmässä, joita on jo yli 26 000. Vertailupohjaa muutokselle antaa se tieto, että yli 70-vuotiaita täyden kansaneläkkeen saajia on enää vain 13 400, koska työeläkettä saavien osuus kasvaa vuosi vuodelta, summaa Kymäläinen.

Nuorten syrjäytymisen lisääntymisen pitkätrendi näyttää olevan totta, vaikka hyvä talouskehitys onkin parantanut työllisyyttä lähes kaikissa ryhmissä.

– Poikkeuksen muodostavat alle 25-vuotiaiden ja alle 30-vuotiaiden ikäryhmissä pitkään työttömänä olleet. Niissä yli kolme vuotta olleiden määrät ovat Sipilän hallituksen aikana kaksinkertaistuneet, paljastaa Kymäläinen.

– Kun vielä tiedetään, että kahdeksan kymmenestä täyden kansaneläkkeen saajasta sai työkyvyttömyyseläkettä mielenterveyden tai käyttäytymisen häiriön perusteella, on todella pysähdyttävä kysymään, mikä tässä maailman onnellisimman kansan tilanteessa tai järjestelmässä on pielessä, kysyy Kymäläinen.

Jaa sosiaalisessa mediassa