Ojala-Niemelä vaatii Sipilältä selvitystä oikeuskanslerin sivuuttamisesta

Ajankohtaista 13:26

Johanna Ojala-Niemelä

 

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä vaatii pääministeri Sipilältä selvitystä siitä, miksi hallitus on sivuuttanut oikeuskanslerin lainvalmistelusta. Oikeuskansleri Jonkka kertoo asiasta Helsingin Sanomissa.

– Kyseessä on todella vakava asia ja vaatii pikaista selvitystä pääministeriltä. Sen lisäksi, että lainvalmistelun taso on ollut surkealla tasolla, Sipilän hallituksen käsitys oikeusvaltiosta ei ole länsimaisella tasolla, Ojala-Niemelä sanoo.

Ojala-Niemelä kertoo katsoneensa pitkään Sipilän hallituksen kompurointia perustuslain kanssa. Ojala-Niemelän mukaan hallituksen toimintaan on syynä piittaamattomuus.

– Kompurointi ja törmäykset perustuslain reunaehtoja vastaan ovat yleistyneet Sipilän hallituksen aloitettua työnsä keväällä 2015. Mahtipontiset lainsäädäntöhankkeet valuvat yksi toisensa jälkeen hiekkaan, kun niiden perustuslainvastaisuus alkoi näyttää todennäköiseltä. Tämän vuoksi hallitus joutui perääntymään aikeistaan kerta toisensa jälkeen, Ojala-Niemelä toteaa.

– Esimerkeistä käyvät esimerkiksi työmarkkinauudistukseen tähtäävät lainsäädäntöhankkeet, kotka sitten johtivat hallituksen kolmikantaiseen neuvottelupöytään. Viimeisimpänä esimekkeinä törmäyksistä ovat liikennerikkomuksista annettavien sakkojen kaksinkertaistamisyritys ja työttömille suunnattujen haastattelujen yksityistäminen, josta hallitus on joutunut vetäytymään niidenperustuslainvastaisuuden johdosta. Toivon, että hallitus pikkuhiljaa oppisi, ettei sen oma hallitusohjelma ole perustuslain yläpuolella.

– Oikeusoppineet syyttävät Sipilän hallitusta poliittisesta manipuloinnista lainvalmistelussa ja oikeusvaltioperiaatteiden koettelemisesta. Kun tällaisia syytöksiä kuuntelee, luulee niiden koskevan Puolan tai Unkarin hallitusta. Kyse on kuitenkin Suomen hallituksesta vuonna 2016.

– Sipilän hallituksen pitäisi mennä yhdessä peilin eteen. Vaadin, että pääministeri Sipilä selvittää välittömästi, miksi oikeuskansleri on sivuutettu tällä tavalla lainvalmistelussa, Ojala-Niemelä toistaa.