Myller ja Mäkisalo-Ropponen iloitsevat Karelian saamasta toimiluvasta

Ajankohtaista 12:52

Valtioneuvosto on tänään myöntänyt uudet toimiluvat ammattikorkeakoulujen ylläpitäjille. Toimilupien myöntämisessä korostuivat muun muassa toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset ammattikorkeakouluille säädettyjen tehtävien järjestämiseen tuloksellisesti ja laadukkaasti. Toimiluvat myönnettiin yhteensä 24 ammattikorkeakoulun toimintaan. Toimiluvan saaneiden joukossa on Karelia-ammattikorkeakoulu.

– Olemme erittäin iloisia Karelia-ammattikorkeakoulun saamasta toimiluvasta, toteavat SDP:n kansanedustajat Riitta Myller ja Merja Mäkisalo-Ropponen.

– Ammattikorkeakoulu on tärkeä osa maakuntamme elinvoimaa. Se kouluttaa osaavaa työvoimaa myös tulevaisuuden tarpeisiin, sanoo Myller.

– Karelia-ammattikorkeakoulun toiminta täyttää kaikki ammattikorkeakouluille asetetut vaatimukset. Sen toiminta on ollut laadukasta ja se on tehnyt Pohjois-Karjalan työ- ja elinkeinoelämää tukevaa käytännönläheistä ja yrityksiä palvelevaa tutkimus- ja kehittämistyötä,

– Karelia-ammattikorkea on monella mittarilla yksi Suomen parhaimmista ja tehokkaimmin toimivista ammattikorkeakoulusta. Se on ansainnut toimilupansa. Tästä on hyvä jatkaa koulutuksen ja muun toiminnan kehittämistä Pohjois-Karjalan hyväksi, Mäkisalo-Ropponen toteaa lopuksi.