Mitä sinulla on sydämellä? SDP on laajasti liikkeellä Toimintapäivänä 13.10.

11.10.2018

SDP:n Toimintapäivä järjestetään lauantaina 13.10. Toimintapäivän aikana SDP:n kansanedustajat ja aktiivit ovat liikkeellä eri puolilla Suomea.

– SDP:n Toimintapäivän ajatus kiteytyy yhteen kysymykseen: Mitä sinulla on sydämellä? Olemme lauantaina läsnä ja liikkeellä kuuntelemassa ihmisten ajatuksia ja mietteitä. Toimintapäivän tapahtumien lisäksi olemme kuulolla myös SDP:n Kansalaispaneelin kautta, kertoo SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm.

SDP:n Kansalaispaneeli on ollut toiminnassa jo vuodesta 2014 asti, mutta uuden Kansalaispaneeli-sovelluksen myötä osallistuminen ja vaikuttaminen on yhä helpompaa.

– Olemme kolmen kuukauden aikana saaneet Kansalaispaneelissa jo yli 37 000 vastausta ja viestiä kansalaisilta. Olemme esittäneet kysymyksiä liittyen niin varhaiskasvatukseen kuin perhevapaiden uudistamiseen. Jopa kaksi kolmasosaa Kansalaispaneelin perhekyselyyn vastanneista on ollut huolissaan omien ikääntyvien vanhempien tai isovanhempien pärjäämisestä. Ihmisten viestit ja vastaukset ovat meille todella arvokkaita ja kiitämme niistä jokaisesta, sanoo Rönnholm.

– Tällä viikolla julkaisimme mobiilisovelluksen rinnalle myös Kansalaispaneelin selainversion. On selvää, että uudenlaisille tavoille osallistua ja vaikuttaa on iso tarve ja tilaus, Rönnholm kommentoi.

Toimintapäivän tapahtumat löydät täältä: https://sdp.fi/fi/blog/mita-sinulla-on-sydamella/

Lisätietoa SDP:n Kansalaispaneelista löydät täältä: https://sdp.fi/fi/vaikuta/kansalaispaneeli/

 

Jaa sosiaalisessa mediassa