Miksi kokoomus haluaa leikata työttömyysturvaa?

Ajankohtaista 08:41

SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen on hämmentynyt kokoomuksen ajatuksesta leikata työttömyysturvaa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori paljasti Helsingin Sanomissa haluavansa merkittäviä uudistuksia, joiden mallina toimivat esimerkiksi Ruotsin tiukennetut työttömyysturvan ehdot. Paanasen mielestä on hyvä, että kokoomuksen uudistuslinja kirkastuu johtavien poliitikkojen tuodessa ajatuksiaan keskusteluun.

– Kun työnantaja vie työpaikan, niin kokoomus vie vielä työttömyysturvan. Tarkoitus on ilmeisesti hukuttaa kokoomuksen uudistuslinjan sisältö irtisanomisuutisten aiheuttaman shokin alle työtä jäävissä perheissä.

Paananen kertoo, että SDP tulee tekemään kaikkensa, ettei kokoomus onnistu työttömyysturvan leikkausaikeissaan.

– Suomalaiset työntekijät voivat luottaa sosialidemokraatteihin. SDP puolustaa palkansaajia ja tulee tekemään kaikkensa, etteivät kokoomuksen aikeet työttömyysturvan leikkaamisesta tule onnistumaan.
– SDP:n työlle voi osoittaa tukea myös äänestämällä tulevissa kuntavaaleissa. Kansalaiset voivat kertoa, kannattavatko he kokoomuslaista työttömyysturvan leikkaamislinjaa, vai ovatko he SDP:n lailla turvaamassa palkansaajien oikeuksia irtisanomistilanteissa. Puolueiden erot tässä asiassa ovat todella selvät.