Merja Mäkisalo-Ropponen: Verkko-opetus työehtosopimukseen kaikissa yliopistoissa ja korkeakouluissa

23.7.2018

Hallituksen säästöt koulutuksesta, tieteestä ja tutkimuksesta ovat lyhytnäköisiä, sillä Suomi menestyy kansainvälisessä kilpailussa panostamalla juuri osaamista kehittävään koulutukseen ja tieteeseen. Nyt onkin tärkeä hetki saada tutkimuksen teon edellytykset kuntoon yliopistoissa ja korkeakouluissa. Tämä tarkoittaa myös opettajien aseman päivittämistä nykyhetken vaatimuksia vastaavaksi.

Opettajien työolosuhteet ovat merkittävä tekijä laadukkaan ja tulevaisuusorientoituneen opetuksen järjestämisessä. Opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakouluvisiossakin luvataan tehdä korkeakouluista parhaita työpaikkoja. Sanat ja teot eivät silti kohtaa ja tämä näkyy esimerkiksi jatkuvasti lisääntyvän verkko-opetuksen kohdalla.

– Yliopistojen työehtosopimuksessa määritellään kontaktiopetusmääriä, joihin ei kaikissa yliopistoissa sisällytetä verkko-opetusta. Tämä ei motivoi yliopisto-opettajia kehittämään digitaalisia opetusympäristöjä hallituksen toivomaan suuntaan. Kontaktiopetusmääritelmän muutos oli esillä työehtosopimusneuvotteluissa talvella 2018, mutta työnantajaosapuoli (Sivistystyönantajat) oli erittäin haluton täsmentämään kontaktiopetuksen määritelmää nykyaikaa vastaavaksi, selvittää tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen.

– Tämä asia pitää ratkaista korkeakouluvision toimenpideohjelman osana. Jos digitaalisuutta halutaan edistää, tulee siihen olla aidot mahdollisuudet opettajilla. Tulevaisuuden työn muuttuessa on reilut pelisäännöt pidettävä ajan tasalla, eikä työnteko ja verkko-opetuksen kehittäminen voi olla ilmaisen talkootyön varassa, sanoo Mäkisalo-Ropponen.

Lisätietoja:
Merja Mäkisalo-Ropponen, 050 3579090
tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja
kansanedustaja (sd)

Jaa sosiaalisessa mediassa