Merja Mäkisalo-Ropponen: Sanoillamme on väliä
Sanoilla on väliä. Jos jossain, niin politiikassa käyttämillämme sanavalinnoilla on suuri merkitys siihen, mitä itse asiassa tulemme sanoneeksi niin toisista kuin itsestämme.
Tällä viikolla poliittisessa puheenparressa on nähty ainakin kaksi esimerkkiä siitä, miten ilmiö tai ihminen voidaan typistää sanoilla. Ensin kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puhui hoitajista desimaaleina, siis teki elävistä ihmisistä pelkkiä numeroita, joilla ei niin ole väliä. Heti perään Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalainen lausahti vanhustenhoidon ongelmien olevan pieniä rikkaruohoja, siis pelkkiä kiusallisia pikku juttuja, jotka voi helposti nyppäistä pois.
En usko, että kumpikaan puhuja tarkoitti puheillaan alun perin vähätellä hoitajia tai hoiva-alan ongelmia. Valitettavasti sellainen viesti sanoista kuitenkin välittyi suunnitellun sanoman sijaan. Nämä kaksi esimerkkiä osoittavat miksi on niin tärkeää miettiä tarkkaan, miten asioista ja ihmisistä puhuu. Jokaisella, mutta aivan erityisesti meillä paljon julkisuudessa ääneen pääsevillä, on vastuu ja velvollisuus pyrkiä siihen, ettemme tarkoituksellisesti pönkitä stereotypioita, kasvata toiseuden tunnetta tai syrjäytä ketään sanavalinnoillamme. Myös media on paljon vartijana.
Muistiliitto on jäsenyhdistyksineen tuonut julkisuuteen useaan otteeseen muistisairaiden toiveen siitä, ettei heistä puhuttaessa käytettäisi dementikko-sanaa, koska sairastuneet kokevat sen ihmisarvoaan loukkaavana. Sellaista sairautta kuin dementia ei ole. Dementia on oireyhtymä, joka voi kehittyä etenevän muistisairauden loppuvaiheessa. Muistisairaat kokevat dementikko-sanan leimana otsaan, joka vie heiltä ihmisarvon. Sanavalintana sitä voisi verrata takavuosien idiootti- ja imbesilli-sanoihin, joita muinoin käytettiin puhuttaessa kehitysvammaisista ihmisistä. Nykyään kenellekään ei tulisi mieleenkään käyttää näitä loukkaavia sanoja.
Dementia- ja dementikko-sanat ovat valitettavasti yhä arkikielessä mukana. Ikävä kyllä olen kuullut jopa ministereiden käyttävän niitä puheenvuoroissaan. Erään lehden vastaus muistiyhdistyksen palautteeseen sanan käytöstä oli, että muistisairas-sana ei myy niin hyvin kuin dementikko-sana. Voiko olla masentavampaa tapaa suhtautua toisen ihmisarvoon?
Kieli elää ja muuttuu. Sanat saavat uusia merkityksiä ja piilomerkityksiä. Usein sanoihin heijastuu myös yhteiskunnan haitallisia ja negatiivisia asenteita. Jos haluamme, etteivät sanat enää satuttaisi, meidän on oltava valmiita vapautumaan ennakkoluuloistamme ja -asenteistamme. Meidän on opeteltava olemaan käyttämättä ikävien asioiden kuvaamiseen sanastoa, joka viittaa vaikkapa vammoihin, sairauksiin tai ihmisten ominaisuuksiin. Se on pitkä tie. Sitä ennen meidän olisi hyvä lopettaa tunnistetusti loukkaavan sanaston käyttö ja antaa sen sijaan ihmisille itselleen oikeus määritellä, millä sanoilla he toivoisivat itseään kuvailtavan. Se tuskin on meiltä keneltäkään pois.
Kirjoittaja on Muistiliiton hallituksen puheenjohtaja.
