Tuleviin vaaleihin käydään nyt poikkeuksellisen jakautuneissa tunnelmissa. Viimeisen neljän vuoden ajan politiikka on jakanut kansaa, mikä on näkynyt niin palveluiden heikkenemisenä, sosiaaliturvan indeksien jäädytyksessä, koulutusleikkauksissa ja aktiivimallissa, mutta toisaalta myös hyvätuloisia suosivissa veronalennuksissa. Lukemattomat tapaamiset ja keskustelut vaalikentillä ovat tuoneet viestiä, että nyt tarvitaan suunnan muuttamista. On vihdoin ihmislähtöisen politiikan aika.
Vaalikentillä ja kahvipöydissä puhutaan vanhusten hoidosta ja hoivasta – ja siinä yhteydessä myös hoitajien jaksamisesta. Ihmiset ymmärtävät, ettei hyvä hoito ja hoiva ole mahdollista, jos ikäihmisten hoivakodeissa ei ole riittävästi koulutettua henkilökuntaa. Kotihoidon tilanne on monin paikoin sekä asiakkaiden hoidon ja laadun, että hoitajien jaksamisen näkökulmasta lähes katastrofaalinen.
Kotihoidon työ on muuttunut pelkiksi kurkistuskäynneiksi. Eniten hoitajia uuvuttaa ammatti-identiteetin ja todellisuuden välinen ristiriita. Hoitajat tietävät, miten pitäisi toimia, mutta heille ei anneta mahdollisuuksia toimia näin. Tämä on syy miksi kymmeniä tuhansia hoitoalan koulutettuja työntekijöitä on viime vuosina hakeutunut pois oman alan töistä.
Toinen iso esiin tullut asia on toimeentulon riittävyys. Olen kuullut monta tarinaa siitä, miten vaikeaa on pienellä eläkkeellä olevan ihmisen arjesta selviytyä. Rahat eivät kerta kaikkiaan riitä kaikkiin perustarpeisiin. Kymmenet ihmiset ovat myös kysyneet minulta, että peruttehan varmasti aktiivimallin. Olen kuullut useita tarinoita työttömien aktiivisuudesta ja siitä, miten aktiivisuudesta huolimatta aktiivimalli heitä rankaisee. Se vie ihmisiltä itsetunnon ja johtaa jopa vihan tunteiden kasvuun.
Ihmiset ovat kertoneet myös ammatillisen koulutuksen kurjasta tilanteesta. Nuori, 16 – 17 vuotias, ei oppi ammattiin itsenäisellä opiskelulla tai oman ryhmän kanssa – ilman opettajaa – ryhmätöitä tekemällä. Myös työnantajat ovat kertoneet, ettei opiskelijoilla ole riittäviä perusvalmiuksia tulla työpaikalle oppimaan, eikä heillä ole mahdollisuutta opettaa perusasioita – ne pitäisi opettaa koulussa. Tarvitsemme riittävästi opettajien ja lähiopetusta.
Ihmisillä on nyt paljon sydämellään asioita ja he odottavat suunnanmuutosta. Me haluamme, että kaikilla on mahdollisuus inhimilliseen elämään ja lapsillamme ja nuoriltamme on hyvä tulevaisuus. Siksi tulevaisuusinvestointeja on uskallettava tehdä nyt ja politiikan suunta muutettava.