Lasse Lehtinen: Tilaajavastuu ensi kertaa Euroopan esityslistalle

Ajankohtaista 10:52

Euroopan parlamentti hyväksyi tänään luvuin 321 – 235 MEP Lasse Lehtisen mietinnön alihankintayritysten sosiaalisesta vastuusta, jossa peräänkuulutetaan eurooppalaista tilaajavastuujärjestelmää.

– Alihankintaketjut ovat elinkeinotoiminnan arkipäivää, sanoo mietinnön laatija Lasse Lehtinen. Niiden avulla töitä voidaan järjestää tehokkaasti ja joustavasti. Sisämarkkinoiden toimivuuden kannalta ne ovat oleellinen ja välttämätön taloudellinen ja logistinen verkosto.

– Sekä markkinoiden toimivuuden että kuluttajasuojan takia on kuitenkin välttämätöntä, että lainsäädännöllä määritellään urakoitsijoiden ja alihankkijoiden keskinäiset vastuut, Lehtinen peräänkuuluttaa.

Mietintö kehottaa komissiota laatimaan selkeän säädöksen Euroopan laajuiseksi tilaajavastuujärjestelmäksi.

– Jo kahdeksassa jäsenvaltiossa, mm. Suomessa on tämänkaltainen kansallinen lainsäädäntö jo voimassa, mutta on tarpeen säädellä hankintaketjujen suhteita myös koko yhteisön tasolla. Muutoin ne maat, jotka eivät ole säädelleet tätä elinkeinotoiminnan aluetta, voivat vääristää kilpailua toisten maiden kustannuksella. Kyse ei siis ole vain työntekijöiden suojelusta vaan sääntöjä kunnioittavien yritysten kilpailukyvyn turvaamisesta, muistuttaa Lehtinen.

Lehtisen mukaan pelkistettynä kysymys on harmaan talouden torjunnasta.

– Kun alihankintaketjujen suojissa poljetaan palkkoja ja jätetään verot ja sosiaalimaksut maksamatta, kärsijöitä ovat kaikki veronmaksajat ja kilpailevat yritykset, joista useammat ovat pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

– Vähimmäistyöehtojen ja selkeiden säännösten noudattaminen on kaikkien eurooppalaisten etu. Silloin työvoima voi luottavaisena liikkua maasta toiseen, yritykset voivat luottaa sopimuksiin ja kuluttajat voivat olla varmoja siitä, että tuotteen tai palvelun hinta on oikein ja läpinäkyvästi määritelty. Ei ole sattuma, että mietinnön otsikossa mainitaan nimenomaan yritysten sosiaalinen vastuu, Lehtinen huomauttaa.