Kymäläinen: Laillista lakko-oikeutta on kunnioitettava

Ajankohtaista 10:38

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sdp) tyrmää työnantajapuolen yritykset häivyttää laillinen lakko-oikeus järjestäytyneiden työntekijöiden keinovalikoimasta.

– Tähänkö on tultu, että valtion omistamassa yhtiössä aletaan ministerin siunauksella järsimään työntekijöiden järeintä laillista työtaisteluoikeutta ulkomaalaisten rikkureiden kautta, kyseenalaistaa Kymäläinen omistajaohjauksesta vastaavan Heidi Hautalan toimet ja Finnairin aikeet värvätä espanjalaista matkustamohenkilökuntaa huonommilla ehdoilla.

– Ei näillä toimilla kasvateta suvaitsevuutta eikä yhteiskuntarauhaa, puuskahti Kymäläinen.

– On tosi outo linjaus laittaa suomalaista työvoimaa polvilleen tällaisilla kiristyksen sisältävillä toimilla. Tästä kehityksestä ovat esimerkkeinä thaimaalaiset marjanpoimijat jäävuorenhuippuna ja rakennusalan töiden luisuminen virolaisten ja puolalaisten käsiin alle tes-ehtojen karmaisevia.

– Tämä ei voinut olla EU:n työvoiman vapaanliikkuvuuden päämäärä, murehtii Kymäläinen epäuskoisena.

– Näiden havaittujen epäkohtien korjaaminen vaatii määrätietoista politiikkaa ja keskittymistä päätöksentekoon, ei politiikan lohkolta toiselle pomppivaa uutisotsikoiden kalastelua, opastaa Kymäläinen ministeri Hautalaa.

– Nyt on syytä keskittyä isänmaan asioihin ja suomalaisten työllistämiseen, Kymäläinen päättää.