Kymäläinen: Energiatodistuksen muutokset osoittavat kansalaisaloitteen voiman

Ajankohtaista 11:34

Ruokolahtelainen kansanedustaja Suna Kymäläinen pitää kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitaen tänään julkistamia päätöksiä energiatodistuksen muutoksista hyvänä esimerkkinä ja osoituksena kansalaisaloitteiden voimasta.

– Kansalaisaloitteella on merkitystä, kun ne ovat hyvin perusteltuja ja esittävät konkreettisia muutoksia epäkohtiin. Niihin reagoidaan hallituksessa ja laitetaan virkamiehet valmistelu töihin. Muutokset energiatodistukseen ovat hyvä esimerkki tästä, sanoo Kymäläinen.

– Energiatodistusta muovataan järkevämpään suuntaan. Se on hyvä. Erityinen kiitos kuuluu myös onnistumisessa Suomen työssä muuttaa energiatodistus vapaaehtoiseksi vanhojen talojen osalta koko EU:n alueella, iloitsee Kymäläinen.

Kymäläinen toiminut vireille panijana Kansalaisaloitteessa eduskunnalle laiksi EU- ja EFTA-maiden ulkopuolisten henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistönhankinnasta, mikä on kannatusilmoitusten keruu vaiheessa ensi elokuun alkuun asti.