”Kiviniemen lantti ei riitä pienituloisille”

Ajankohtaista 09:36

SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri on pettynyt uuden pääministeri Mari Kiviniemen lupauksiin olla edeltäjäänsä sosiaalisesti oikeudenmukaisempi.

Kiviniemi lupasi ministeriryhmänsä kokouksessa Keskustan korjaavaan Kataisen (kok.) budjettiesitystä niin, että se on pienituloisille oikeudenmukaisempi. Tuo lupaus kutistui euron lantiksi budjettineuvotteluissa. Kiviniemen siunaama budjettiesitys nostaa kuntaveron perusvähennystä vain inflaatiotarkistuksen verran ja se tuo pienituloiselle noin 14 euroa vuodessa.

Pienituloisten arjen välttämättömyyskulut lisääntyvät esimerkiksi energiaverojen korotusten kautta jopa satoja euroja. SDP:n vaihtoehtobudjetti piti sisällään perustulovähennyksen moninkertaisen korotuksen ja vaatii energiaveroratkaisujen kustannusten vaikutuksen laskemista eri tulotasoisten ihmisten kohdalla.

– Tämän hallituksen budjettiesityksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ansioiksi on mahdoton laskea toisaalta vanhoja päätöksiä ja toisaalta lupauksia, joiden maksusta huolehtii vasta seuraava vaalienjälkeinen hallitus, muistuttaa Kumpula-Natri ja toivoo, ettei hallitus enää sumutusmielessä toista moista sanahelinää.