”Keskustalta EU-kritiikkiä vain kritisoinnin ilosta?”

Ajankohtaista 07:02

Keskustapuolue syytti hallitusta EU:n liittovaltiokehityksestä ja vakuuksien hankkimisesta Suomen Kreikalle antamille uusille lainoille. Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natrin mukaan Keskusta harhailee vaalitappionsa jälkeen.

– Nyt on vaikea tunnistaa, onko Keskusta enää sama Keskusta ja Kiviniemikään sama Kiviniemi kuin pääministerinä vielä maaliskuussa, jolloin Keskustakin sitoutui rankoinkin linjauksin euron pelastamiseen ja nykyisten vakautusvälineiden luomiseen. Hallituksen vaihduttua Suomen suhtautuminen uusiin lainaeriin Kreikalle on koventunut.

– Minulle on jäänyt sekavista lausumista epäselväksi, vastustaako Keskusta Suomen lainarahojen turvaamisen vuoksi haettavia vakuuksia vai ei. Ei vakuudet ja maataloustuki ole vaihtoehtoisia toisilleen, kuten Keskustan työvaliokunta näyttää asiaa pohdiskelleen. Luulen että toisten onnistumista on vain vaikea myöntää ja kritiikkiä esitetään kritiikin vuoksi. Se ei ole älyllisesti haastavaa ja rakentavaa, kuten hyvä oppositiopolitiikka olisi, Kumpula-Natri toteaa.

– Aiemmin entiset pääministerit ovat halunneet tukea isänmaataan kautensa jälkeenkin. Oppositiojohtajat Soini (ps.) ja Kiviniemi (kesk.) voisivat hyödyntää meppi- ja pääministeriaikoinaan syntyneitä suhteitaan isänmaan eduksi. Valitettavasti mitään tällaistä näyttöä en ole kummaltakaan nähnyt, Kumpula-Natri harmittelee.

– Toivon EU:n tukalan talous- ja rahoituskriisin ratkaisuun mukaan koko kansallista rintamaa! Myös oppositiolta voisi tulla hyviä ideoita – kilpalaulanta EU -kriittisyydessä ei juuri tilannetta paranna, suuren valiokunnan puheenjohtaja Kumpula-Natri päättää.