Kari: Hallituksen kirkastettava Suomen puolustuspolitiikan yhteistyönäkymiä

Ajankohtaista 14:29

Mika Kari

SDP:n kansanedustaja, eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari vaatii hallitusta kirkastamaan Suomen puolustuspolitiikan tulevaisuuden yhteistyönäkymiä. Kari pitää hallituksen tuoreen puolustuspoliittisen selonteon kirjauksia kansainvälisen yhteistyön osalta liian suppeina. Suomen kansainvälisen toimintaympäristön ollessa suurten muutosten keskellä olisi Karin mielestä ollut perusteltua sisällyttää puolustusselontekoon pidemmän aikavälin pohdiskelua ja analyysiä yhteistyöstä.

─ Euroopan unionin puolustusyhteistyölle on nyt uutta kysyntää ja Ruotsikin on ilmaissut halukkuutensa nykyistä tiiviimpään yhteistyöhön Suomen kanssa. Tätä taustaa vasten hallituksen puolustusselonteolta olisi vaadittu pitkäjänteisempää kansainvälisen yhteistyön tarkastelua. Pienenä maana Suomella ei ole varaa kaikkeen ja siksi yhteistyön alueet sekä painopisteet on mietittävä tarkkaan, Kari toteaa.

Tilaisuus puolustusyhteistyön tiivistämiseen sotilaallisesti liittoutumattoman Ruotsin kanssa on Karin mukaan nyt erityisen otollinen. Pelkän nykytilan toteamisen sijaan hallituksen puolustusselonteolta olisi siksi kaivattu kahden liittoutumattoman maan yhteistyön syvempää arviointia.

─ SDP on valmis entistä tiiviimpään Suomi-Ruotsi-puolustusyhteistyöhön kehittämiseen. Kun maidemme turvallisuuspoliittiset linjaukset tähtäävät Itämeren alueen vakauden vahvistamiseen, voi kysyä miksi hallitus ei ole ottanut yhteisten resurssiemme käytän osalta näkemyksellisempää otetta?