Kari: EU:n nimisuojan piiriin lisää suomalaisia tuotteita

Ajankohtaista 14:23

Kansanedustaja Mika Kari (sd.) on jättänyt tänään maa- ja metsätalousministerille kirjallisen kysymyksen suomalaisten tuotteiden saamisesta EU:n nimisuojajärjestelmän piiriin.

– Viime aikoina olemme puhuneet paljon suomalaisista tuotteista ja niiden nimityksistä, viimeisimpänä lörtsystä. EU:n nimisuojajärjestelmässä suomalaisia tuotteita on kuitenkin vain kymmenen, kun esimerkiksi Italialla niitä on noin 270 ja Ranskallakin yli kaksi sataa, Mika Kari toteaa.

– Nimisuoja antaa tuotteille merkittävän markkinavaltin, sillä nimisuojattujen tuotteiden alkuperä ja valmistustapa taataan kuluttajalle. Gin long drink tai tuttavallisemmin lonkero on toinen hieno tuote, jonka toivoisi pääsevän EU:n nimisuojan piiriin mahdollisimman pian.

– Ruoka- ja juomakulttuuriimme tulisi liittää entistä enemmän myös positiivisia elementtejä, ylpeyttä omista tuotteistamme ja osaamisestamme tällä alalla.