Kari: Eduskunnan tiedonsaanti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yhä huonolla tolalla

Ajankohtaista 15:03

Mika Kari

Kari: Eduskunnan tiedonsaanti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yhä huonolla tolalla

Kansanedustaja, eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd.) vaatii selkeää parannusta eduskunnan tiedonsaantiin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Asia nousi esiin tänään Britannian EU-kansanäänestystä koskevan keskustelun yhteydessä.

– Puolustusministeri Jussi Niinistö on eilen antamassaan haastattelussa kertonut Suomen ja Britannian solmivan lähiviikkoina uuden puolustusyhteistyötä koskevan sopimuksen. Asia ei ole ollut ulkoasiainvaliokunnan eikä puolustusvaliokunnan käsittelyssä, vaan valiokuntien jäsenet joutuivat jälleen kerran lukemaan asiasta lehdistä. Menettelytapaa kritisoi täysistunnossa tänään ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk). Myös puolustusvaliokunnan näkökulmasta tiedottamisessa on tapahtunut virhe. Näin ei voi jatkua, painottaa Kari.

Karin mukaan mitään ei ole otettu opiksi viime keväästä, jolloin asia nousi otsikoihin edellisen kerran.

– Viime keväänä valiokuntien jäsenet saivat tiedon USA:n tulevista lentosotaharjoituksista Suomessa Ylen uutisista. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa aivan keskeisten asiakirjojen tai esimerkiksi sotaharjoitusten valmistelussa ei kerta kaikkiaan voida toimia niin, että asiat tulevat kansanedustajien tietoon vasta aivan viime hetkillä.

Karin mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan vastuullinen hoitaminen on hallituksen, tasavallan presidentin ja eduskunnan yhteinen tehtävä.

– Suomen kansan etu on, että asioista käydään laajaa keskustelua riittävän varhaisessa vaiheessa. Se edellyttää kuitenkin nykyistä parempaa tiedonsaantia ja eduskunnan informointia tärkeistä asioista. Tiedottaminen etukäteen myös hälventäisi mahdollisia epäilyksiä sopimuksia ja harjoituksia kohtaan. Puolustusministeriö on kevään jälkeen linjannut, että tiedonsaantia parannetaan. Nyt on vihdoinkin aika myös lunastaa tämä lupaus.