Kansanedustajat: Kuntia tuettava haastavassa turvapaikkatilanteessa

Ajankohtaista 09:35

SDP:n hallintovaliokunnan jäsenet kansanedustajat Sirpa Paatero, Mika Kari ja Joona Räsänen vaativat valtion tukea kunnille turvapaikkatilanteen hoitamisessa.

– Turvapaikanhakijoiden suuri määrä on yllättänyt kaikki ja lisäresursseja tarvitaan yhä. Vastaanottokeskusten ja turvapaikkaprosessiin osallistuvien viranomaisten resurssit ovat äärirajoilla, eikä lisätarpeelle näy loppua, Sirpa Paatero toteaa.

Arviot Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määristä liikkuvat tällä hetkellä 30 000 ja 50 000 välillä. Eduskunnassa käsittelyssä olevassa lisätalousarviossa lisätään yhteensä n. 3 miljoonaa euroa poliisien, rajavartioston ja maahanmuuttoviraston toimintaan.

– Jo tällä hetkellä on vahvoja epäilyjä rahoituksen riittämisestä loppuvuodelle. Meillä on oltava varmuus siitä, että turvapaikkahakemusten käsittely saadaan nykyistä nopeammaksi, koska myös hakijoiden määrä kasvaa, painottaa Mika Kari.

Työtä valtion viranomaisten lisäksi tekevät runsaasti myös kunnat, seurakunnat, järjestöt ja niiden vapaaehtoiset, jotta tilanteet saadaan mahdollisimman nopeasti hallintaan niin alkukartoituksissa kuin kotouttamisessa, turvapaikan saaneille. 

– Kotoutumisjärjestelyt, jotka ovat kuntien vastuulla, on luotu aivan toisenlaiseen tilanteeseen kuin missä nyt ollaan. Siksi olisi pikaisesti tarvetta saada kunnille tukea niin rahallisesti kuin järjestelyjen ohjaukseenkin. Tällä hetkellä jo esimerkiksi kielikoulutukseen on kuukausien jonot, huomauttaa Joona Räsänen.