Kansanedustaja Tuula Väätäinen: Yhteiskäyttöautoiluun ja pyöräilyyn kannustaminen on tärkeää

Ajankohtaista 13:00

Liikenne- ja viestintäministeriö ja Traficom ovat myöntäneet yhteensä 1,15 miljoonaan euron edestä valtionavustusta kevyen liikenteen kehittämiseen. Avustuksia myönnettiin 35 hankkeelle eri puolelle Suomea ja niillä tuetaan kestävää liikkumista ja pyritään vaikuttamaan ihmisten kulkutapavalintoihin. Kuopion kaupungin saama avustus on suuruudeltaan 45 000 euroa. Kohteena on hanke, jossa edistetään yhteiskäyttöajoneuvojen käyttöä Kuopion alueella. Hanke sisältää yhteiskäyttöautokokeilun sekä yhteiskäyttöpyörän lainaustoimintojen suunnittelun.

– Olen iloinen, että Kuopion kaupunki on toiminut aktiivisesti tässä asiassa. Näinä taloudellisesti haastavina aikoina kaikki taloudellinen tuki on tervetullutta, sanoo Väätäinen.

Osana hanketta tutkitaan muun muassa yhteiskäyttöajoneuvojen vaikutuksia kiinteistöjen tarvitsemien autopaikkojen määrään. Konkreettisiin toimiin sisältyy yhteiskäyttöautopalvelu ja kolme yhteiskäyttöautoa puolen vuoden kokeilujaksolle. Lisäksi pyritään edistämään yhteiskäyttöpyöräilyä. Pyörien lainaustoiminta aloitetaan Kuopion kaupungin taakkapyörän avulla. Varsinaisen pyörälainaamon perustamista Kuopioon selvitetään hankkeessa.

– Yhteiskäyttöautoiluun ja pyöräilyyn kannustaminen on tärkeää liikkumisen kehittämisessä entistä kestävämpään suuntaan. Yhteiskäyttöautoilun on havaittu vähentävän yksityisautoilun määrää ja vähentävän kaupunkien liikennemääriä. Esimerkkejä on nähtävillä muualla Euroopassa kuten Saksassa. Lisäksi yhteiskäyttöautot ja pyörät tarjoavat ihmisille, jotka eivät autoa tai pyörää omista uuden mahdollisuuden asioiden hoitamiseen ja entistä parempaan liikkuvuuteen, kertoo Väätäinen.