Kansanedustaja Piritta Rantasen vappupuhe

1.5.2021

Kulunut vuosi on tuonut keskustelukentälle koronakriisin hoidon lisäksi monia vakavasti otettavia aiheita. Näin työn juhlan päivänä on hyvä puhua siitä murroksesta, jota työelämämme kokee tässä ajassa. Syksyllä omaan kotikaupunkiini vahvasti vaikuttanut uutinen Kaipolan paperitehtaan lakkauttamisesta, myöhemmin perässä seurannut Naantalin jalostamon tilanne ja vielä viimeisimmäksi uutiset aikeista Kemin suuren tehdaskokonaisuuden sulkemisesta kertovat karulla tavalla maailman muutoksesta. Meille tärkeät tuotteet eivät enää mene kaupaksi samalla tavalla kuin aikaisemmin. Minkälaisia muutoksia ja tulevaisuuden suuntauksia tehtailla olisi pitänyt nähdä jo aiemmin? Olemmeko riittävästi varautuneet näihin suunnanmuutoksiin? Tuloksia katsellessa, emme ole osanneet näihin muutoksiin varautua ajoissa.

Työttömyys ja lomautukset ovat kasvaneet koronakriisin aikana. Niihin eivät työntekijät eivätkä kaikki yrityksetkään ole voineet vaikuttaa. Parasta työllisyys- ja talouspolitiikkaa, mitä hallitus on voinut tässä kriisitilanteessa tehdä, on nimenomaan ollut pyrkiä mahdollisimman tehokkaasti vaikuttamaan koronataudin kurissa pitämiseen. Yritysten ja kuntien tukeminen on ollut välttämätöntä, jotta olemme valmiina uuteen nousuun, kun tämä kriisi helpottaa.

SDP on ollut työn ja työntekijöiden puolue koko historiansa ajan. Sitä se on myös tulevaisuudessa ja siksi minäkin olen juuri tähän puolueeseen mukaan lähtenyt. Tummat pilvet kuitenkin roikkuvat tulevan syksyn työehtosopimusneuvotteluiden yllä. On tärkeää pitää palkansaajien puolta, emmekä voi antaa johtaa itseämme harhaan puheilla mahtavasta joustavuudesta ja kaikesta hyvästä. Paikallisesta sopimisesta on tullut tämän hetken muotisana ja näyttää siltä, että jokainen sen käyttäjä tulkitsee sanaparia itselle parhaalla tavalla.

Yhdessä sopiminen ja paikallinen sopiminen eivät läheskään aina sovi samaan lauseeseen. Vaikka itse ajattelisi pärjäävänsä neuvotteluosapuolena, enpä haluaisi, että lapsemme olisivat neuvottelemassa ensimmäisissä työpaikoissaan omista palkoista, työajoista ja lomista. Tasavertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta on pidettävä tiukasti kiinni. Joukkovoima on tässä tilanteessa paras ystävämme!

Tahto murtaa työehtojen yleissitovuus tässä kriisitilanteessa tuntuu ajoitukseltaan ja keskustelun tasoltaan käsittämättömältä. Isänmaamme vakauden kannalta etu ei voi olla se, että koko Suomen työlainsäädännön perusta halutaan moukaroida ja murentaa. Lainsäädäntömme on tältä osin yhtä valmis kuin se on ollut koronan kaltaisiin pandemioihin, edes alkeet eivät ole kunnossa! Työehtoneuvottelut eivät ole maan hallitusten, vaan työmarkkinaosapuolten tehtäviä!

Kaikkien näiden viimeaikaisten käänteiden jälkeen on kuitenkin tärkeä pysähtyä miettimään sitä, mitä tämä hallitus on saanut aikaan. Vaikka hallitus ei ole määrittelemässä suoraan työelämää, se on luomassa kuitenkin sitä ympäristöä, jossa yritykset toimivat ja ihmiset elävät. Me olemme alentaneet varhaiskasvatusmaksuja, joilla on suora yhteys pienten lasten äitien työllistymiseen. Olemme pitäneet kiinni koulutuslupauksista ja panostaneet koulutukseen ja osaamiseen. Itsekin lukiolaisen ja ammattikoululaisen nuoren äitinä pidän näitä panostuksia todella tärkeinä.

Olemme parantaneet pienituloisten ja heikommassa asemassa olevien ihmisten arkea. Lisäksi hallitus on helpottanut yrittäjien pääsyä sosiaaliturvan piiriin, pidämme kaikista huolta. Vanhusten hoitajamitoitus on vihdoin saatu lakiin, ja hoitajat voivat paremmin keskittyä ammattitaitonsa käyttämiseen työssään. Tuki kunnille on tarkoitettu myös hoitajille ja heidän työnsä mahdollisuuksien turvaamiseksi. Tämän koronakriisin jälkeen hoitohenkilökunnan suureen huoleen hoitotyön tulevaisuudesta on löydettävä konkreettisia toimia sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen lisäksi. Huoli alan houkuttelevuudesta, pitovoimasta ja inhimillisyydestä on aito.

Olemme selvinneet maailmanlaajuisesta pandemiasta verraten hyvin. Pääministeri Marin on osoittanut kykyä johtaa haasteellisia neuvotteluja ja tehnyt hienoa työtä koko Suomen eteen. Hyvinvointivaltiomme tarvitsee määrätietoisuutta, pitkäjänteisyyttä ja ennustettavuutta. SDP:llä on halua ja kykyä tehdä työtä yhdessä sopimalla ja rakentamalla.

Haluan kiittää kaikkia jaksamisesta tämän kriisin keskellä ja toivottaa kaikille iloista työväen juhlaa. Hyvää Vappua!

Jaa sosiaalisessa mediassa