Kansanedustaja Pilvi Torsti: Lähipäiväkoti osaksi eheää koulupolkua

7.11.2018

”Tavoitteenamme on rakentaa kaikille lapsille yhä vahvempi lähikoulupolku, joka alkaa lähipäiväkodista ja päättyy toisen asteen suorittamiseen”, sanoo SDP:n kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Pilvi Torsti. Torstin yhdessä useiden puolueiden valtuutettujen kanssa jättämä aloite kaupungin päivähoitopaikkojen tarjoamisesta lähikouluperiaatteen mukaisesti on tänään keskiviikkona kaupunginvaltuuston käsittelyssä.

Aloitteessa esitetään, että kaupunki selvittäisi mahdollisuudet tarjota päivähoitopaikat lähikouluperiaatteen mukaisesti. Näin luotaisiin vahva yhtenäinen ympäristö lapselle varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kautta koulutielle ja vähennettäisiin tarvetta lapsen siirtoihin esimerkiksi esiopetuksen alkaessa.

”Turvallinen koulu- ja oppimisympäristö ovat lapsen kehityksen kannalta elintärkeitä. Laadukas varhaiskasvatus on keskeinen osa kokonaisuutta”, sanoo Torsti.

”Nivelvaiheet ovat vaativia lapsille ja muutokset kuormittavat perheitä. Pahimmillaan ne heijastuvat myös lapsen kokemaan turvallisuuteen ja näin myös oppimiseen”, Torsti jatkaa.

Torsti painottaa lasten ja nuorten tasa-arvoista koulutusta, jota varhaiskasvatuksesta alkava lähikoulupolku tukee. Lähikoulut myös vahvistavat yhteisöjä.
”Lähipäiväkodit ja -koulut voivat muodostua myös yhä enemmän kaupunkien sisälle rakentuvien kylän kaltaisten yhteisöjen keskuksiksi. Ne ovat yhteisiä paikkoja ja ihmisten verkostojen keskuksia”, Torsti toteaa.

Tällä hetkellä kaupunki pyrkii perheiden toiveiden mukaan tarjoamaan lapsen paikan lähipäiväkodista, mutta velvoitetta tähän ei ole. Kasvavan kaupungin kasvava päiväkotiverkosto kuitenkin soisi mahdollistaa yhtenäisemmän polun rakentamiseen.

Lähipäiväkoti-aloite syntyi arvostetun kaupunkitutkija Venla Berneliuksen esityksestä eduskunnan sivistysvaliokunnassa. Bernelius käsitteli lasten koulutuksen tasa-arvoa ja sen hapertumisesta. Yhtenä toimenpide-ehdotuksena Bernelius nosti varhaiskasvatuksen merkityksen osana lähikoulupolkua ja tarpeen vahvistaa lähikoulu-periaatetta myös varhaiskasvatuksessa.

SDP on rakentanut laajan Osaamispolku2030 -kokonaisuuden, jonka tavoitteena on palauttaa Suomi osaamiseen, koulutukseen ja sivistykseen satsaavaksi maaksi. Osaamispolku2030 esittää näkemyksen koko koulutusjärjestelmän kehittämisen periaatteista ja suunnasta, jotta varmistetaan lasten ja nuorten pärjääminen sekä koulutustason myönteinen kehitys ja jatkuva oppiminen.

Eheä koulupolku on keskeinen osa Osaamispolku2030 -tavoitteita. Varhaiskasvatuksessa Sdp:n tavoitteena on yhdenvertainen subjektiivinen oikeus kaikille lapsille. ”Varhaiskasvatuksen tulee olla jokaisen lapsen oikeus. Se tarjoaa lapselle turvallisen ympäristön, jossa kasvetaan kohti tulevaa koulumaailmaa ja voidaan varhaisessa vaiheessa puuttua tarvittaessa myös havaittuihin ongelmiin”, Torsti päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa