Kansanedustaja Kim Berg: Budjettiriihen panostukset koulutukseen jatkavat lasten ja nuorten tukemista

1.9.2022

Budjettiriihessä jatketaan jo tämän hallituskauden aikana aiemmin tehtyjä panostuksia koulutukseen. Tämä näkyy muun muassa lisäämällä pysyvää rahoitusta ammatilliseen koulutukseen, jonka avulla pystytään vahvistamaan koulutuksen laatua, ja jatkamalla oppivelvollisuuden laajentamisen ja maksuttoman toisen asteen toimeenpanoa.

– SDP:lle oli erittäin tärkeää tämän hallituskauden alkaessa, että koulutusleikkauksille tulee nyt loppu. Olemme pitäneet lupauksemme, jonka myös tämän budjettiriihen päätökset osoittavat, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan että työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, Kim Berg kertoo.

Pysyvän 8 miljoonan euron rahoituksen avulla vakiinnutetaan myös koulupoissaolojen ehkäisyyn kehitetty sitouttavan kouluyhteisötyön malli. Myös ukrainalaisten lasten varhaiskasvatusta ja perusopetukseen valmistavaa opetusta tuetaan budjettiriihen panostuksilla.

– Sitouttavan kouluyhteisötyön mallilla pystytään kohdistamaan tukea niille oppilaille, joilla säännöllisessä koulunkäynnissä on syystä tai toisesta haasteita.  Koulutusjärjestelmän avulla voidaan muun muassa auttaa vahvistamaan turvallisuuden tunnetta ja pysyvyyttä, joten pidän myös ukrainalaisten lasten saamaa tukea erittäin tärkeinä, Berg jatkaa.

10 miljoonan euron TKI-lisäpanostus vuodelle 2023 kohdistetaan itäisen Suomen korkeakoulujen aloituspaikkoihin ja kansainvälisten opiskelijoiden saamiseen sekä tutkimusinfrastruktuurin vahvistamiseen.

– TKI-lisäpanostusten kohdistaminen alueille, joille yhteyksien katkaiseminen aggressiivista hyökkäyssotaa käyvään Venäjään tuottaa eniten epävarmuutta, kertoo oikeudenmukaisesta politiikasta, Berg sanoo.

Berg toteaa vielä lopuksi, että Suomen osaaminen rakentuu vahvan koulutuksen varaan.

– Koulutuksen tasa-arvoisuus, laadukkuus ja maksuttomuus ovat elementtejä, joilla onnistumme myös tulevaisuudessa. Olemme olleet oikealla tiellä koko hallituskauden ajan vaikeista ajoista huolimatta ja tulemme jatkamaan samalla tavalla, Berg lupaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa