Kansanedustaja Berg: Kuntatalouden akuuttiin kriisiin lievennystä hallituksen tukipaketista

Ajankohtaista 16:48

Kansanedustaja ja Kuntaliiton valtuuskunnan varapuheenjohtaja Kim Berg on tyytyväinen siihen, että valtio kuuli kuntien ja kaupunkien hädän ja jakaa koronakriisistä aiheutuvaa taakkaa.

– Tänään sovittu kuntien tukipaketti lieventää kuntatalouden akuuttia kriisiä. On tärkeää, että nyt tehtyjä linjauksia kyetään pian konkretisoimaan, jotta vaikutukset on arvioitavissa myös kuntatasolla. Epidemia kohtelee kuntia eri tavalla, ja siksi myös kohdentaminen on suunniteltava tarkkaan, toteaa Berg.

Hallitus päätti kehysriihessä tukea kuntia ja sairaanhoitopiirejä yli miljardilla eurolla koronakriisin vuoksi. Mittaluokka vastaa Kuntaliiton arviota kriisin ensivaiheen rahoitustarpeesta. Hallitus seuraa kuntatalouden kehitystä ja on tarvittaessa valmis täydentämään tukikokonaisuutta myöhemmin tänä vuonna.

– Kuntatalous oli heikon verotulokehityksen ja väestön ikääntymisen vuoksi jo ennen koronakriisiä suurten sopeuttamishaasteiden edessä. Nyt talouden rajoitustoimet, työttömyyden kasvu ja yrityskentän ongelmat iskevät kuntien veropohjaan ennen näkemättömällä nopeudella, Berg muistuttaa.

Nyt esitetty vähintään miljardin euron tukikokonaisuus kohdistuu vuoteen 2020 ja se toteutetaan seuraavassa, kolmannessa lisätalousarviossa. Siihen mennessä tukikokonaisuus täsmentyy. Se koostuu toisiaan täydentävistä osista, joilla huomioidaan erilaisten kuntien tarpeet koronakriisissä. Hallitus päätti jo aiemmin korvata kunnille vuonna 2020 aiheutuvat tilapäiset veromenetykset, jotka johtuvat hallituksen päättämistä yritysten verojen maksujärjestelyistä. Lisäksi hallitus arvioi tilanteen kehittymistä kuntien kannalta tulevien lisätalousarvioiden ja elokuun 2020 budjettiriihen yhteydessä.