Kansanedustaja Anneli Kiljunen: Osatyökykyisten tasa-arvoa työelämässä parannetaan

27.10.2020

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt valtionavustuksina 17 miljoonaa euroa osatyökykyisten henkilöiden työkyvyn ja työllistymisen tuen palvelujen kehittämiseen. Avustusta on myönnetty 22 alueelliseen hankkeeseen ympäri Suomea. Eksote on saamassa avustusta noin 706 000 euroa.

 Osatyökykyisten ihmisten, kuten esimerkiksi vammaisten tasa-arvon edistäminen vaatii konkreettisia tekoja. Monet haluaisivat työllistyä, mutta heille ei ole ollut saatavilla riittävästi yksilölliset tarpeet huomioon ottavia palveluita tukemaan työllistymistä, kertoo Kiljunen.

 Nyt tilanne paranee. Olen erittäin tyytyväinen siitä, että tämän rahoituksen myötä osatyökykyisille valmistellaan ja otetaan käyttöön uusia ja monialaisia palveluja. Niissä huomioidaan esimerkiksi kuntoutus osana työllistymistä entistä paremmin, iloitsee Kiljunen.

Alueelliset hankkeet liittyvät kiinteästi Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaan ja työllisyyden kuntakokeiluihin. Hankkeissa tuodaan työkyvyn tuen palvelut osaksi sote-keskusten toimintaa ja lisätään tuetun työllistymisen menetelmien käyttöä kaikkein vaikeimmin työllistyvien henkilöiden avuksi.

 Näiden lisäksi sosiaalinen kuntoutus on oleellinen osa osatyökykyisten työllistymistä. Tästä syystä on tärkeää, että kuntien ja kuntasidonnaisten palveluntuottajien mm. työpajojen on edelleen mahdollisuus tuottaa sosiaalista kuntoutusta. Tähän liittyvät lainsäädäntöesteet tulee poistaa, lisää Kiljunen.

Kiljunen toimii Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Eksoten hallituksen puheenjohtajana.

Jaa sosiaalisessa mediassa