Kansanedustaja Anneli Kiljunen kehysriihestä: Massiiviset tuet koronakriisin hoitoon ja tulevaisuusinvestoinneista pidetään kiinn

Ajankohtaista 15:07

Hallituksen kehysriihessä päätettiin tänään ennennäkemättömän suurista tuista valloilla olevan kriisin hoitoon. Nyt jos koskaan on ehdottoman tärkeä keskittyä myös elvyttäviin toimiin. Näillä toimilla varmistetaan, että me selviämme kansakuntana mahdollisimman vähäisillä kolhuilla kriisin yli. Esitetyt toimet tukevat laajasti sosiaali- ja terveydenhuoltoa, kuntia ja yrittäjiä.

Näiden lisäksi on tärkeää, että hallitus jatkaa oppivelvollisuusiän pidentämisen ja hoitajamitoituksen valmistelua, jotka ovat Suomelle molemmat välttämättömiä tulevaisuusinvestointeja. Meidän tulee pystyä katsomaan myös kriisiä pidemmälle, jonka vuoksi jo hyvässä valmistelussa olevista uudistuksista täytyy pitää kiinni.

– Meidän tulee taata ikäihmisille hyvä vanhuus ja nuorillemme riittävät eväät tulevaisuuden työelämään. Nämä tarpeet eivät ole kriisin myötä kadonneet minnekään. Jotta tulevaisuusinvestoinnit voidaan toteuttaa suunnitellulla tavalla, on hallituksen tultava tukemaan tulevissakin talousarvioesityksissään kuntia. Tähän luotan, painottaa kansanedustaja Anneli Kiljunen.