Ihalainen toivoo Sipilän korjaavan Terrafame-lausuntoaan

Ajankohtaista 09:22

Lauri Ihalainen

Kansanedustaja, SDP:n talousvaliokunnan vastaava Lauri Ihalainen ihmettelee Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän lausuntoa Terrafameen liittyen.

– Olen äimän käkenä Sipilän puoluekokouksessa käyttämästä puheenvuorosta, jossa hän antaa ymmärtää, että istuva hallitus olisi ainoa, joka on tehnyt töitä Terrafamen eteen ja että oppositio olisi vaatinut kaivostoiminnan alasajoa. Tällainen ei pidä paikkaansa, painottaa Ihalainen.

– SDP on jo edellisen hallituksen aikana tehnyt lukuisia toimia, jotta Terrafamen edeltäjän monien virheiden jälkeen Terrafamen toimintaedellytykset voitaisiin turvata ja sen myötä työllisyys ja työpaikat Kainuussa voitaisiin varmistaa. Näissä pöydissähän keskusta ei tuolloin ollut, muistuttaa Ihalainen.

– Tämän voivat hyvin työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet ja kaivosyhtiön johto todistaa, ja he tietävät kuinka paljon asian eteen on tehty työtä.

– Muistan hyvin, kun SDP:n puolesta pidin puheenvuoroja eduskunnassa kaivoksen lisärahoitustarpeista ja tuimme lisärahoituksen myöntämistä. Uskoin työttömyysvaikutusten olevan suuret ja että alasajo tulisi maksamaan merkittävästi.

– Sipilän pitäisi olla huolellinen, eikä antaa väärää kuvaa tosiasioita. Olisi reilua, että hän voisi korjata tämän lipsahduksen, sanoo Ihalainen.

– Olemme kaiken aikaa edellyttäneet kaivostoiminnalta ympäristöpoliittisesti ja yhteiskunnallisesti hyväksyttyjen periaatteiden kannalta hyvää toimintaa ja tältä osin virheistä on opittava. Kaivostoiminnan jalostusastetta on nostettava, sillä kaivostoiminnan arvoketjussa se työllistää paljon, päättää Ihalainen.