Heinäluoma varoittaa unihiekasta

Ajankohtaista 08:36

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma varoittaa, että talouden vaikeudet eivät ole ohi. Kasvu on epävarmalla pohjalla ja maailmalta tulevat uutiset kertovat, ettei finanssikriisin aiheuttamaa vakavaa taloustaantumaa ole vielä voitettu. Heinäluoma pitää puheita Suomesta Euroopan vahvimpana taloutena unihiekkana, jolla perustellaan tekemättömyyttä ja luodaan vaarallista hyvänolon tunnetta kansalaisille.

Kataisen budjetti unohtaa työllisyyden ja työttömät. Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa nyt yli kolmenkymmenen prosentin vauhdilla. Myös nuorten työmarkkinoille tulevien asema on hankala. Samaan aikaan työllisyysmäärärahoja leikataan. Nyt syntymässä olevista syrjäytymisongelmista on tulossa pitkälle aikaa iso inhimillinen ongelma ja suuri syrjäytymisen riski.

Epävarmassa taloustilanteessa

Miten kukaan vastuullinen voi puhua Suomesta Euroopan vahvimpana taloutena tosiasioiden valossa? Lähes kymmenen prosentin työttömyys, työllisyysasteen rojahtaminen 68 kun tavoitteen pitäisi olla 75. Suomen tuotanto palaa aikaisintaan 2012, ehkä vasta 2013, sille tasolle, jolla olimme vuonna 2007. Miten valtiolla, joka velkaantuu yli kahdeksan miljardin ja jossa köyhien määrä on noussut 900.000, voisi olla Euroopan vahvin talous? Kyseessä on unihiekan heittäminen äänestäjille vain hetkeä ennen kuin laman laskut lankeavat maksettaviksi.

Tukea Kymelle

SDP:n vierailu Kotkassa ja Haminassa kertoo halustamme osoittaa tukea vaikeasta rakennemuutoksesta kärsivälle maakunnalle. Peräänkuulutamme valtiolta aktiivista elinkeinopolitiikkaa ja todellista yhteiskuntavastuuta.

Vihreät ovat kääntäneet Kymelle selkänsä vaatimalla koko maakunnalle tärkeän E18-tiehankkeen siirtämistä. Puheenjohtaja Sinnemäen ehdotus tinkiä välttämättömistä tiehankkeista Kymessä ja rakentaa näillä rahoilla raideyhteyksiä Pohjanmaalla on hölmöläisen takin pidentämistä. Sosialidemokraatit tuntevat rekkarallin tuskat Kymessä ja Etelä-Karjalassa. Tiedämme myös E18-tien merkityksen koko Etelä-Suomelle ja Suomen Pietari-yhteyksille. Siksi E-18 tien rahoitus on turvattava ensi vuoden budjetissa.