Heinäluoma Rovaniemellä: Keskuskauppakamari synnyttää uutta vastakkainasettelua, vaikka yhteistyötä tarvittaisiin

16.3.2019

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen ehdotus työehtosopimusten vähimmäissuojan ja yleissitovuuden romuttamisesta avaisi tien suurten tuloerojen Suomeen. Vähimmäissuojan murtuessa voi myös sanoa hyvästit palkkauksen tasa-arvo-ohjelmille. ”Romakkaniemeä voi kuitenkin kiittää rehellisyydestä, kun hän ennen vaaleja avoimesti kertoo mitä Keskuskauppakamari vaalien jälkeen tavoittelee.”

Suomessa palkansaajan vähimmäisehdoista on vuosikymmeniä sovittu työmarkkinasopimuksin. Se on antanut turvaa kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ja erityisesti pienillä työpaikoilla ja pienissä yrityksissä työskenteleville. Työehtosopimusten yleissitovuus on ollut myös työntekijöistään huolehtivien työnantajien etu, kun naapuriyritys ei ole voinut hakea kilpailuetua palkkoja tai muita työehtoja polkemalla.

Keskuskauppakamarin ehdotus tarkoittaa käytännössä, että työsopimuslailla tehtäisiin mitättömiksi työmarkkinajärjestöjen sopimukset työehdoista. Keskustapuoluehan esitti samanlaista, joskin rajatumpaa mallia ennen vuoden 1999 eduskuntavaaleja. Tämä keskustan työreformi kuitenkin selkeästi torjuttiin eduskuntavaaleissa, ja keskusta jäi oppositioon.

Romakkaniemen radikaalit ehdotukset nostavat työmarkkina-asiat vaaliaiheeksi. Häntä voi kuitenkin kiittää rehellisyydestä, kun hän ennen vaaleja avoimesti kertoo mitä Keskuskauppakamari vaalien jälkeen tavoittelee. On toivottavaa, että puolueet ottavat ennen eduskuntavaaleja selkeät kannat nyt tehtyihin ehdotuksiin. Näin myös äänestäjät voivat ottaa nämä kannat huomioon, kun tekevät äänestyspäätöksiään huhtikuussa.

Sopimussuojan romuttaminen lisäisi vastakohtaisuuksia ja kyräilyä työpaikoilla. Vastakkainasettelua lisäävän politiikan sijaan nyt tarvittaisiin paluuta yhteistyön ja keskinäisen kunnioituksen Suomeen. Tämä koskee myös työmarkkinoita. Sopimusten ja yhteistyön puolustajien pitää nyt astua esiin.

Heinäluoma kaipasi eduskuntavaaleista käännettä myös aluepolitiikkaan. Tasapainoinen aluekehitys on jäänyt liiaksi markkinavoimien vapaan kehityksen vangiksi. Julkiset palvelut ja toimivat liikenneyhteydet ovat tärkeitä tasapainoisen aluekehityksen rakentajia. Tasapainoisen aluekehityksen mahdollistamisessa seuraava hallitus on suurten haasteiden edessä.

Kansanedustaja Eero Heinäluoma puhui lauantaina Lapin sosialidemokraattien piirikokouksessa Rovaniemellä.

Jaa sosiaalisessa mediassa