Heinäluoma kehottaa uudistumaan omien arvojen pohjalta

Ajankohtaista 15:07

Eero Heinäluoma

SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma kehottaa puoluetta uudistumaan, mutta tekemään sen omien arvojen pohjalta.

-Työn kunnioitus ja pyrkimys täystyöllisyyteen sekä ihmisten tasa-arvo säilyttävät merkityksensä myös tässä ajassa. Yrittäjyyden tukeminen ja ympäristöstä huolehtiminen on nostettava ajattelussamme entistä tärkeämmille sijalle, sanoi Heinäluoma puhuessaan tänään Porin työväenyhdistyksen vuodenvaihteen juhlassa.

-Suomen kohtalo ratkeaa tänään siinä, miten saamme kaikki työikäiset ja työkykyisenä takaisin töihin. Nyt lähes puoli miljoonaa suomalaista on vailla työpaikkaa, ja tämän seurauksena myös hyvinvointiyhteiskuntamme tasa-arvoiset palvelut ovat vaarassa. Siksi sosialidemokraattien toiminnan kärjessä tulee olla tervettä kasvua, talouden toimeliaisuutta ja työllisyyttä tukevan ohjelman toteuttaminen, arvioi Heinäluoma.

Heinäluoman mukaan sosiaalidemokraattinen tavoitteissa tarvitaan jatkossakin vahvaa valtiota edistämään niin tasapainoisen talouden kuin  yhteiskunnallisen tasa-arvon tavoitteita. Valtiolla on tänäänkin merkitystä niin yritystoiminnan edellytysten luomisessa kuin tasapainoisen aluekehityksen ja ihmisten keskinäisen tasa-arvon edistäjänä, sanoi Heinäluoma.

– Syntyessään runsas sata vuotta sitten työväenliike oli vahvasti aikansa yrittäjien, käsityöläisten liikettä. Tänään meidän täytyy rakentaa uudelleen suhteemme pienyrittäjyyteen, sillä tässä joukossa on paljon tulevaisuuden työpaikkojen synnyttäjiä. Arvonlisäverohelpotukset ja tuki ensimmäisen työpaikan palkkaamiseen ovat tavoitteita, jotka toteutuessaan tekisivät yritystoiminnan aloittamisesta aikaisempaa helpompaa ja riskittömämpää.

Heinäluoma kaipaa myös SDP:n ympäristöprofiilin vahvistamista. Heinäluoman mukaan kestävällä talouskasvulla ja toimivalla ympäristönsuojelulle on tänäänkin yhteytensä. -Sosiaalidemokraatit olivat 1969 ensimmäinen puolue, joka hyväksyi juurevan ympäristöohjelman ja vei mm ilman ja vesiensuojelun tavoitteet lävitse seuraavien kahden vuosikymmenen aikana. Liikkeen pitää uudelleen lunastaa tämä edelläkävijän roolinsa, sanoi Heinäluoma.

-Sosialidemokraattisen liikkeen tulee uudistua, mutta se tulee tehdä oman arvomaailman pohjalta. Tätä odotetaan myös Lahden puoluekokoukselta, sanoi Heinäluoma