Harakka: Sote ja verosuunnittelu – Hallituksen esitykseen jäi huutavia puutteita

Ajankohtaista 10:35

Timo Harakka

Hallitus vaatii sote-yrityksiltä lisää verotietoja, kuten SDP on vaatinut, mutta ei vieläkään tarpeeksi. ”Huutavia puutteita”, kommentoi SDP:n eduskuntaryhmän verovastaava Timo Harakka sote-lakiesityksen 57 pykälää.

– Joskus turhauttaa antaa koko ajan tukiopetusta, kun hallitus ei sittenkään halua puuttua aggressiiviseen verosuunnitteluun, Harakka myöntää.

Maakohtainen veroraportointi jää vajaaksi, esitystä on parannettava

– On myönteistä, että hallitus lisäsi esitykseensä maakohtaisen veroraportoinnin, jota SDP on edellyttänyt. Hallitus on myös kuunnellut vaatimustamme, että tietoja esittävät muutkin kuin jättiyritykset. Sen sijaan niiltä ei edelleenkään vaadita tarpeeksi tietoja, jotta veroetiikkaa voisi arvioida, Harakka arvostelee.

Maakohtainen veroraportointi, jota SDP ja kansalaisjärjestöt ovat vaatineet vuosikausia, tuli voimaan lopulta EU-direktiivin myötäviime vuodenvaihteessa. Kyseisessä pykälässä luetellaan seitsemän ilmoitettavaa kohtaa, joista sote-laki on kuitenkin poistanut neljä.

Puutteiden vuoksi raporteista ei tulla saamaan täyttä kuvaa yritysten verosuunnittelusta, Harakka kritisoi.

– Hallituksen esityksen mukaan sote-yritysten omistajat jäävät edelleen pimentoon. Lisäksi terveyskonserneilta pitää vaatia maakohtaiset tiedot esimerkiksi voitoista ja henkilökunnasta.Vaadimme eduskuntakäsittelyssä, että puuttuvat tiedot lisätään lakiin.

Hallitus suhtautuu veronkiertoon lepsusti, suomalainen pk-yrittäjä kärsii

Samaan aikaan hallitus julkaisi kannanotot veronkierron vastaisesta työstään ja yritysten julkisen raportoinnin lisäämisestä.

– Hallituksen kannanotto on kokoelma kauniita sanoja vailla konkretiaa. Oikeastaan hallitus lupaa, ettei se kieltäydy toteuttamasta direktiivejä, joihin Suomi on sitoutunut, Harakka sanoo.

– Hallitus olisi voinut työskennellä tiukemman yhteisen EU-linjan puolesta viime keväänä. SDP esitti veronkiertodirektiiviin lukuisia parannuksia, jotka eivät kiinnostaneet niin entistä kuin nykyistäkään valtiovarainministeriä.

Timo Harakka ihmettelee, miksi hallitus on haluton puuttumaan veronkiertoon, sote-yritysten verosuunnitteluun ja edistää omistusten piilottamista hallintarekistereihin.

– Tasapuolinen verotus on suomalaisten pienyritysten etu. Julkisen vallan on varmistettava reilu ja rehti kilpailu, eikä edistettävä kansainvälisten suuryhtiöiden etua. Kuten IMF:n tutkimukset osoittavat, oikeudenmukaisella verotuksella tuetaan myös talouskasvua.