Haatainen: Hallituksen tasa-arvoteot loistavat poissaolollaan

Ajankohtaista 13:57

Tuula Haatainen

 

SDP:n kansanedustaja, ex-tasa-arvoministeri, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen penää hallitukselta parempaa tasa-arvopolitiikkaa ja tekoja sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi.

– Vaikka hallitusohjelman tilannekuvassa todetaan Suomen olevan tasa-arvoinen maa, puhuu hallituksen harjoittama tasa-arvopolitiikka täysin toista kieltä. Naisten määrä nykyisessä hallituksessa on pudonnut alle 30 prosentin, kun 17 ministeristä vain 5 on naisia. SDP:n ollessa pääministeripuolue edellytimme pääministeri Paavo Lipposen johdolla, että hallituksessa on oltava puolet naisia. On todella sääli, että nykyinen hallitus tyytyy aitojen tasa-arvotekojen ja poliittisten päätösten sijaan vain pahoittelemaan asiaa, toteaa Haatainen.

Haatainen kummastelee myös hallituksen haluttomuutta tarttua perhevapaauudistukseen.

– Kauan kaivattu perhevapaauudistus, jolla olisi merkittävä vaikutus naisten työmarkkina-aseman parantamiseen, jäi hallitukselta toteuttamatta. Ihmettelen suuresti, ettei hallitus edes halunnut käynnistää sen selvittämistä. Vahingollista tasa-arvopolitiikkaa on myös subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ja sen sitominen vanhemman työmarkkina-asemaan.

– Näillä kaikilla hallituksen päätöksillä on kauaskantoisia ja haitallisia seurauksia: ne vähentävät naisten etenemismahdollisuuksia ja antavat väärän signaalin siitä, etteivät naiset olisi päätöksenteossa ja työelämässä tasavertaisia miesten kanssa. Puhumme Suomesta aina tasa-arvon mallimaana. Tällä menolla Suomi menee pahasti taaksepäin.