Gustafsson Tampereella: Emme halua!

Vappu2018 12:00

Jukka Gustafsson

”EMME HALUA!” – Kansanedustaja Gustafsson huudatti kansaa Tampereen Keskustorilla.

– Sipilän-Orpon porvarihallitus on jo leikannut lapsilta ja nuorilta – koulutuksesta – lähes miljardin. Opiskelijoiden opintotukea on leikattu yli 80 euroa kuukaudessa. Sosiaaliturvaa on leikattu yli 700 miljoonalla.  Kaiken tämän jälkeen kehysriihessä rehvakkaasti palautetaan 50 miljoonaa!

Vaikutus on sama, jos laastarilla koetettaisiin paikata avomurtumaa, arvioi SDP:n kansanedustaja Gustafsson hallituksen leikkauspolitiikkaa.

-Samaan aikaan, kun sairaiden ja pienituloisten eläkeläisten indeksit on jäädytetty, Sipilän hallitus on kylvänyt rahaa suurten perintöjen verotuksen keventämiseen, metsälahjavähennykseen ym. yhteensä 200 miljoonaa euroa. Sitä kutsutaan kaverikapitalismiksi!

-Sipilän hallitus on ilmoittanut heikentävänsä työehtoja erikseen alle 30-vuotiailta sekä alle 20-hengen yrityksessä työskenteleviltä. Nuorten työsuhteet saa tehdä määräaikaiseksi ilman perusteita, kun työntekijä on ollut kolme kuukautta työttömänä. Tämä tarkoittaa sitä, että nuori voidaan laittaa ikuiselle koeajalle! Esitys on syrjivä ja työntekijöiden yhdenvertaisuutta rikkova! Gustafsson toteaa.

-Hävytöntä, raukkamaista hallitus. Näitä päätöksiä olleet tekemässä niin Perussuomalaiset kuin Sinisetkin.  Missä sininen, siellä petos ja ongelma! Kysyn, ketkä teistä haluavat, että eduskuntavaalien jälkeen maassa jatkaisi Sipilä- Orpon oikeistohallitus?  Jos ette halua, niin vastatkaa kuuluvasti, EMME HALUA!

Vielä kovemmin, että kaikki kuulee. EMME HALUA! Näin huudatti yleisöä Tampereen Keskustorilla ex-opetusministeri Jukka Gustafsson vappupuheessaan Tampereella.