Gustafsson: EK:n Alahuhdan esittämä koulutusleikkauskritiikki perusteltua

Ajankohtaista 09:18

Jukka Gustafsson

SDP:n kansanedustaja, entinen opetusministeri Jukka Gustafsson yhtyy EK:n puheenjohtaja Matti Alahuhdan Yle Ykkösaamussa esittämään kritiikkiin, jonka kohteena ovat hallituksen koulutusleikkaukset.

Gustafssonin mukaan varsinkin yliopistoihin kohdistuvat massiiviset leikkaukset vaarantavat sekä tutkimuksen että opetuksen laadun.

– Kyse on lyhytnäköisestä säästöpolitiikasta. Pitkällä tähtäimellä näillä säästöillä on väistämättä negatiivisia vaikutuksia Suomen taloudelliseen hyvinvointiin. Ainoa paikka, missä kasvu tulee ennen koulutusta, on sanakirja. Hallituksen kannattaisi pitää tämä mielessä, kun se kantaa huolta Suomen hintakilpailukyvystä. Entä koulutuksen kilpailukyky, Gustafsson kysyy.

Gustafssonin mukaan Suomen koulutustason nousu uhkaa taittua 2020-luvulla.

– Koulutustason nousu on siivittänyt Suomea eteenpäin ja tehnyt meistä yhden maailman kilpailukykyisimmistä valtioista. Koulutustason pysähtymisellä on merkittävät seuraukset elinkeinorakenteen ja korkean osaamisen työpaikkojen syntymisen kannalta, Gustafsson muistuttaa.

– Hallituksen pitäisi nyt viheltää peli poikki ja pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä se on oikeasti tekemässä. Hallitukseen on iskenyt leikkauspolitiikassa vauhtisokeus, joka uhkaa nyt vaarantaa juuri ne tekijät, joiden varassa suomalaista hyvinvointia on rakennettu viime vuosikymmenet. Koulutus, koulutus ja koulutus, Gustafsson päättää.