Filatov: Yhteiskuntamme suurin haaste on sosiaalisen eheyden säilyttäminen

Ajankohtaista 12:55

Puoluevaltuuston puheenjohtaja Tarja Filatov
Puoluevaltuuston syyskokous 28.11.2015 Murikka-opisto

Hyvät ystävät , arvoisat puoluevaltuutetut.

Viime aikoina olen hyvin usein kysynyt itseltäni hiljaa mielessäni, mikä tätä maata vaivaa. Mikä meissä on mennyt rikki?

Moni teistä on kuullut minun sanovan aiemminkin, että ehkä sittenkään suomalaisen yhteiskunnan suurin haaste ei ole talous, vaan sosiaalisen eheyden säilyttäminen. 

Tänään en enää sano enää ehkä. Olen täysin vakuuttunut siitä, että yhteiskunnallinen koheesion rakentaminen on tärkein haasteemme.

Kyse on  maahanmuuton hallinnasta. Työmarkkinapolitiikan hallinnasta, eriarvoistumisen estämisestä jne.

Jos Suomessa vahvistuu te ja me ajattelu, Suomi muuttuu radikaalisti. On jo muuttunut.

Esimerkiksi pakolaisten kotouttamisen epäonnistumisen siemenet kylvetään jo ennen kuin kotouttaminen ehtii alkaakaan, polttopullot ja väkivaltaiset teot ovat puolin ja toisin tuomittavia ja rikollisia.

Jos työnantajien ja työntekijöiden välillä syventyy ajattelu, että yhteistä pöytää ei enää ole. On vain tiukka vääntö omista eduista, Suomi muuttuu saalistajien kentäksi. 

Hyvät ystävät, 

Savannilla sanotaan, että pedon uhatessa ei saa juosta, koska vain ruoka juoksee. Nyt työnantajapuoli mittaa monella foorumilla sitä, antautuvatko työntekijät saaliiksi, vai katsovatko rohkeasti silmiin ja taistelevat oikeudenmukaisemman ja reilumman työelämän puolesta. 

Talouden ahdinko on Suomen savanni. Pedot syövät  vain nälkäänsä, entä ihmiset? Kannatta muistaa, että työmarkkinoilla riippuvuus on molemminpuolista.

Työmarkkinariidat eivät ratkea rikkureilla eivätkä talkoolaisilla. Eivätkä nöyryyttämällä. Ne ratkeava tasapuolisia ja reiluja sopimuksia etsien. Menestystä Minna Helteen työlle mm. postin työriidassa.

Eriarvoisuus on globaalin maailman ykköshaaste. Eriarvoisuus synnyttää kriisejä, se synnyttää muuttoliikkeitä, se haastaa vakaitakin yhteiskuntia.

Suomessa eriarvoisuuden ehkäiseminen ja yhdenvertaisuuden edistäminen ovat olleet yhteiskuntapolitiikan yhteisiä tavoitteita. 

Tasa-arvo ei ole hyväntekeväisyyttä. Se mahdollistaa jokaisen voimavarojen käytön täysimääräisesti yksilön itsensä ja koko yhteiskunnan hyväksi.

Runoilija Ralph Waldo Emerson jo 1800-luvun puolivälissä, että ”Ihminen on konservatiivi päivällisen jälkeen.” Sorrettujen ääni alkaa taas vedota kummasti siinä vaiheessa, kun mahassa kurnii.

 

Yhteiskunnallisten asioiden yksilöllistäminen julkisessa keskustelussa on ollut muotia. Työttömyys ei enää johdukaan yhteiskunnan ja talouden rakenteista vaan työttömien työhaluttomuudesta.

Liian usein väitetään, että on vain itsestä kiinni, pärjääkö elämässä. Sanotaan, että kyllä tekevälle työtä löytyy. Varmasti löytyy, mutta elääkö palkalla, onkin sitten ihan eri juttu. Siksi tarvitaan mm. Antti Rinteen mallin mukaista työllistämisseteliä.

Kaikilla ei ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia päästä töihin. Osa tarvitsee yhteiskunnan tukea enemmän tai vähemmän. Hetken tai pysyvästi. 

Perusporvarihallitus ei uskalla tehdä tulonjakovaikutusten arviointia talouspolitiikastaan. Ei ylipäätään minkäänlaisia vaikutusten arviointeja. 

Tämä näkyy selvästi lakien valiokuntakäsittelyssä. Asiantuntijat tunnustavat suoraan, että vaikuttavuusarvioita ei ole tehty. Laki on valmisteltu, koska hallitusohjelmassa niin lukee.

Eduskunnassa on viimeaikoina kuultu harvinaisen usein asioiden ainoana perusteluna pakko. On pakko leikata koulutuksesta, on pakko eläkeläisiltä, on pakko tehdä pakkolakeja…

Politiikassa on aina vaihtoehtoja. Hallituksen ei ole pakko. Se on vapaaehtoisesti valinnut politiikkansa linjan, säästökohteensa, uudistuksensa ja ne välineet, joilla se uskoo työllisyyden vahvistuvan.

Hallituksen valitsemat talouslääkkeet johtavat eriarvoisempaan Suomeen. Oppositiopolitiikan haaste on keskittyä isoihin eroihin. Pieniä eroja on liikaa. Haaste on myös saada omat vaihtoehdot riittävästi näkyviin. Riskinä on, että ne hautautuvat kritiikin alle.

Hyvät toverit,

Vaihtoehtoja on aina, esimerkiksi verotuksessa. Jos Suomen verorakenne olisi kuten EU-maissa keskimäärin, pitäisi pääomiin kohdistaa veroja 5,5 miljardia enemmän. Vastaavasti tavallisten työtätekevien ja eläkeläisten verotukseen 5,5 miljardia vähemmän. Tähän suuntaan vaihtoehtomme ottaa askelia.

Teille on jaettu pöydille SDPn vaihtoehto. se osoittaa, että politiikassa on aina vaihtoehtoja

Perusporvarihallitus haluaa kutistaa  julkisen vastuuta. Olipa kyse työllisyyspolitiikasta, liikennepolitiikasta, koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen rahoituksesta tai ihmisten kohtuullisesta toimeentulosta.

Samaan aikaan hallitus tunkee määräämään niihin pöytiin jotka eivät sille kuulu, palkkaneuvotteluihin, lomarahasopimuksiin, sairauskarensseihin jne. 

Politiikan yhteiset agendat ovat katoamassa. Laajasti hyväksytyt toimintamallit ja politiikkanroolit sulavat napajään vauhdilla. 

Eduskunnassa hallitus hyökkää opposition kimppuun, mutta jättää vastaamatta sille asetettuihin kysymyksiin. Työmarkkinapolitiikassa hallituksen puolueettomuus on historiaa.

Moni meistä ajattelee, että Suomi on osa Pohjoismaista hyvinvointivaltioperhettä. Tosin sen hieman rahattomampi pikkusisko vaikkapa Ruotsiin verrattuna. Mutta ideologisesti kuitenkin. Olemme varmasti myös uskoneet, että tämä on kaikkien suomalaisten puolueiden tavoite. 

Nyt kuitenkin  näyttää siltä, että kuljemme hyvinvointivaltiosta, hyvinvointiyhteiskunnan kautta hyväntekeväisyysyhteiskuntaa. Ja ehkä vielä kohti ohutta yövartijavaltiota. 

Tämä kehitys meidän on estettävä!

Hyvät ystävät,

Nyt mitataan juokseeko ruoka? Ei se juokse, se pistää hanttiin, kunnes edessä on kohtuullinen lopputulos. Työpaikoilla ei voi palata isäntä valtaan. Kansalaiset eivät hyväksy sitä, että taloutta tasapainotetaan vain pienituloisten kukkarosta.

Saman ovat huomanneet myös lukuisat ihmiset, jotka ovat marssineet kaduilla ” kaksi kättä” kampanjan, eläkeläisten mielenilmauksen tai palkansaajien suurmielenilmaus työelämän pakkopaketteja vastaa. Lukuisat ihmiset lähtivät liikkeelle, muuttaakseen hallituksen suunnitelmia.

Kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat tulleet mukaan myös SDPn ”Kättä päälle” kampanjaan. Kertomaan omista huolistaan ja ratkaisumalleistaan.

Tästä yhteisestä hallituksen vastaisesta rintamasta huolimatta monesta ihmisestä tuntuu politiikassa kiusalliselta ilmoittaa olevansa ”ehdottomasti kokoomuslainen” tai ”demari totta kai”, koska väliin jää monta ehkää tai muttaa. Yksittäiset asiat saavat ihmiset osallistumaan.

Meidän tehtävämme on puolueena on hyväksyä nämä mutat ja ehkät. Avata ovemme aktiivisesti niille, jotka haluavat ajaa muutosta meihin liittyen, joukossamme poiketen, rinnallamme tai erillisinä toimijoina, mutta yhteiseen päämäärään pyrkien.

Moni jakaa arvopohjamme osallistumalla. Se ei tarkoita aina niin ehdotonta kuin puoluekirjaa tai vappumarssia, vaan samaa mieltä olemista. 

Netin keskusteluareenoille ja sosiaaliseen mediaan on siksi syntynyt aatteellisia parvia, joihin yksilö pääsee kun reagoi asiakysymyksiin samalla tavoin. Meidän on oltava mukana noissa parvissa. Meidän on oltava muodostamassa omia parvia, joihin muut voivat tulla mukaan. Netissä ja elävässä elämässä.

Meidän on uudistettava strategiaamme ja poliittista toimintaamme helpommin lähestyttäväksi. Sellaiseksi johon voi tulla ja jonne voi jäädä tai jossa voi yhden yhteisen asian tiimoilta myös pistäytyä.

Tänään ja huomenna keskustellaan ajankohtaisen politiikan sisällöstä, strategiasta ja periaatteista. Menneestä, nykyhetkestä ja tulevasta.

Sosialidemokraattinen puolue on syntynyt muutoksen tarpeesta.

Muutoksen tarve ei ole kadonnut yhteiskunnastamme mihinkään.

Meidän ei pidä pelätä hyvinvointivaltion uudistamista. Meidän on oltava sitä muuttava voima.