Filatov: Pääministeri ei välitä maan talouden ongelmista

Ajankohtaista 13:22

– Pääministeri Matti Vanhasen esitys ravintoloiden ruuan arvonlisäveron laskemisesta 12 prosenttiin osoittaa huonoa taloustilanteen tajua ja piittaamattomuutta verotulojen romahduksesta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov katsoo.

– Suomi velkaantuu ensi vuonna ennätystahtia ja nyt pääministeri haluaa sen kun lisätä velkaantumisen vauhtia. Pääministeriä näyttää vaivaavan veronalennushuuma, Filatov tulkitsee.

Filatov pitää valtiovarainministeri Jyrki Kataisen linjaa vastuullisempana.
– Kataisen esittämä arvonlisäveroalennus veisi vähemmän verotuloja ja tukisi paremmin työllisyyttä. Tätäkin hyödyllisempää olisi käyttää rahat kaikista pienituloisimpien ihmisten kuntaveron kevennykseen.

Filatovin mukaan surulliset ilmoitukset Stora Enson tuotannon ja työpaikkojen leikkauksista osoittavat, kuinka toimettomana maan hallitus on ollut vakavien ongelmien edessä.

– Kuten Stora Enso on todennut, ongelmat keskittyvät tehtaan portin ulkopuolelle. Vaikeuksien syitä ovat puuraaka-aineen ja energian hinta sekä logistiset puutteet. Osa teollisuuden ongelmista aiheutuu kansainvälisestä taloustaantumasta. Hallitus on kuitenkin passiivinen kotimaassa ratkaistavienkin ongelmien edessä, Filatov toteaa.

Filatov moittii hallitusta siitä, että se on keskittynyt tekemään ylisuuria veronkevennyksiä sen sijaan että käyttäisi verovaroja mm. teollisuuden toimintaedellytysten parantamiseen.

– Suomen on etsittävä tehokkaita lääkkeitä, joilla vahvistetaan teollisuuden kilpailukykyä. Tarvitsemme uutta kestävää teollisuuspolitiikkaa. Suomi ei elä pelkästään kotimarkkinoilla: vientiteollisuus on vaurautemme perusta.